sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Vauvalahjoiksi pieniä paitoja ja housuja Noshin kaavoilla

 Töistä on vähentynyt väkeä lähiaikoina, kun mammalomat ovat kutsuneet. Paketteihin ompelin 68cm vaatteita. Olettaisin, että kesävauvoilla vaatteiden käyttö on rajallista ja pienimmät koot saattavat olla jo hankittuina valmiiksi. 


Käytin Noshin kaavoja (SK 5-6/15) jälleen, mutta pienin muutoksin. Toistan itseäni ja olen käyttänyt kaavoja monia kertoja. Kaava muokkautuu kuitenkin pikku hiljaa jokaisessa käytössä.






Aiemmin olen blogannut samoilla kaavoilla tehtyjä vaatteita ainakin täällä ja täällä. Paidan kangas on Verson Puodin Ahman taika. Todella suloista. Harmittaa ettei kangasta ole enempää varastossani. Housuihin löytyi kankaat varastosta muiden projektien jäljiltä.










Paapiin Juhlat-kankaasta tuli toinen paita. Housujen etukappaleen leikkasin PaaPiin Hertta-kankaasta, mutta kuvion aplikoin Juhlasta.








- Unna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!