sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jokeri -paita koossa vauva

Ystäväni tarvitsi Jokereiden pelipaitaa pojalleen. Koska paidan koko oli vasta 68-74cm, ei oikeaa pelipaitaa vielä löytynyt kaupasta. Valmista paitaa matkien tein pienillä taiteellisilla vapauksilla paidan minikoossa.






Kaavana oli Nosh-kaava, joka on julkaistu Suuri Käsityö -lehdessä 5-6/15. Samaa kaavaa olen käyttänyt kahdesti aiemminkin. Nyt otin paidan pituudesta reippaasti pois. Aiemmissa postauksissa on ollut tähti-paita ja Siiri keinuu -paita.


Ommellun paidan selkämys sai painossa nimen ja pelaajanumeron. Nyt on hyvä olla katsomossa kannustamassa.


Valkoinen trikoo ja foe-nauhat on Kangastukusta. Päädyin käyttämään nauhaa hihoissa ja pääntiellä helppouden, oikeiden värien ja käytännöllisyyden vuoksi. Nauhoilla sai siistit raidat. 






Sekä paidassa että pipoissa käytin Jokereiden hihamerkkejä. Juuri sopivan kokoisia pienten vaatteisiin.


Pipon kaavan olen muokannut ja soveltanut useasta netistä löytyvästä pipokaavasta. Ensimmäisestä tuli niin suuri, että päädyin tekemään toisen pienemmän. Onpa kasvaessa seuraava pipo odottamassa. Paidassakin on kasvunvaraa niin, että ensin hihat saa olla käännettynä ja myöhemmin suorana.







- Unna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!