maanantai 16. marraskuuta 2015

Vuotuinen Tampereen matka

Perjantai 13. ei ollut lainkaan epäonninen, päin vastoin. Tampereen kädentaitomessut starttasivat ja olin ensimmäisten joukossa aamulla sisällä. Viime ja toissa vuoden käynneistä mieleen on jäänyt pääasiassa mahtavat messut, joissa on vaikea nähdä kaikkea yhden päivän aikana. Nyt heti aamu tuimaan lähti messuilu käyntiin ja kierros päättyi 20 minuuttia ennen sulkemisaikaa.





Esillä oli valtavasti ihanuuksia. Nyt kolmantena vuotena osasin jo arvioida messuosastoja, joihin halusin mennä vierailemaan. Osan ohi kävelin surutta. Yhden päivän aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkiin osastoihin.






Mielestäni suurin anti messuilla on uutuudet. Suomen kädentaidot uutuustuotteeksi oli raati valinnut kymmenen parasta uutuustuotetta. Lentävän Lapasen Tainan suunnittelemat Aino´s lapaset oli yhtenä kymmenestä. Huikea saavutus. Onnea! 


Raati oli valinnut näistä parhaaksi mustikka-puolukka -pyyhkeen (Taito). Nämä vanhojen opetustaulujen kaltaiset pyyhkeet ja pöytäliinat ovat kyllä yksi minunkin suosikeista.







Messuilla oli paljon erilaisia materiaaleja tarjolla. Aiempaa vähemmän oli kuitenkin mielestäni neulemalleja esillä ja myynnissä. Vai sokeuduinko vain? En erityisesti etsinyt mitään ja to do -lista on riittävän pitkä ilman uusia mallejakin. Niitä jäin silti kaipaamaan.



Ostokseni olisivat voineet olla hurjasti suuremmatkin, mutta maltoin mieleni. Kotiin tullessa olin varma, että repussa on värikylläistä ilottelua. Muistikuvassa oli keltaista, punaista ja oranssia. Hölmistyin reppuun katsoessa. Harmaata, valkoista, mustaa. Yksi oranssi vyyhti. En käsitä. Messuilla oli niin valtavasti väriä ja silittelin niin monia vyyhtejä, etten enää muistanut mitä lopulta olin ostanut. Käykö kenellekään muulle näin?





- Unna

5 kommenttia:

  1. Hienoja bongauksia olet tehnyt. Onko perjantai yhtään lauantaita väljempi päivä? Yritän ensi vuonna saada perjantain vapaaksi jos niin on. Yllättävän hyvin sopu kuitenkin antoi sijaa lauantainakin vaikka väkeä oli kuin pipoa. Ja juu, mulle käy aina niin että luulen ostaneeni ihan hitsisti tavaraa, mutta olenkin vaan hipelöinyt hitsisti tavaroita ja kotona kassista paljastuu muutama kerä lankaa ja joku härpäke. Messujen tavarapaljouden jälkeen omat ostokset näyttävät surullisen pieneltä nyytiltä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että perjantai on väljempi lauantaihin verrattuna. Ainakin meillä oli koko ajan hyvin tilaa. Jonottaa ei tarvinnut kuin ruokaa :) Lohduttavaa, ettet sinäkään tiedä mitä olet ostanut!!!

      Poista
  2. Hei loistava niityt! kiva kirjoitus, kiitos onnitteluista, itsestänikin se oli kiva tunnustus. Ja sunnuntai oli näillä messuilla rauhallisin päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta on aina vaara, ettei sunnuntaille jää tavaraa :)

      Taitaa olla vain pelko. Meillä oli kyllä onnistunut kiertosuunta perjantaina tai muu onni. Saimme rauhassa kiertää ilman tungosta.

      Poista
  3. Hei loistava niityt! kiva kirjoitus, kiitos onnitteluista, itsestänikin se oli kiva tunnustus. Ja sunnuntai oli näillä messuilla rauhallisin päivä.

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!