sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Handuiset Signora Linat


Tiina Kaarelan/ Puikkomaisterin Loistavat niityt ovat olleet tehtävien neuleiden listalla jo ennen Tiinan Sukkakirjan julkaisua. Kaunis ajatus oli, että teen sukat jämälankaprojektina. Juuri niitä oikeita lankoja ei tuntunut olevan kuitenkaan riittävästi jämälangoissa (en ymmärrä miten tämä on mahdollista!). Sukat odotuttivat itseään ja odotuttavat yhä. Tosin nyt jo puikoilla.






Sukkakirjan ilmestyttyä kolahti täysillä Signora Lina -nimiset sukat. Aivan tolkuttoman ihanat. Oli pakko saada kirja heti julkkareista ja samalla Handun langat. Sukkakirja on ihanuudessaan koukuttava ja to do -lista kasvaa välittömästi kirjaa selatessa. Handun langat ovat samaan kategoriaan meneviä. Pakko neuloa niiden pehmeyden, laadukkuuden, helpon neulottavuuden ja käsittämättömän ihanien värien vuoksi. Sukkakirja ja Handun langat ovat ehdoton pari!


Omissa sukissani en paljoa halunnut muuttaa värimaailmaa Tiinan suunnittelemista sukista, koska ne olivat omaan makuuni sopivat ja täydelliset kaikilla tavoin. Saatan kuitenkin tehdä vielä toiset sukat joskus eri tavoin väritettynä.


Sukat olivat puikoilla noin viikon verran. Neulominen oli nopeaa ja koukuttavaa. Lankoja meni sukkiin yhteensä 200g. Kun lankoja ostin neljä sadan gramman vyyhtiä, jäi nyt Loistaviin niittyihin tietenkin jämälankoja. Miten oivallista! Loistaviin niittyihin tulee myös muita jämälankoja.








- Unna

6 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat sukat, ihanat kuviot ja värit :)

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä nuokin nyt oikein neulottuina! – Oma parini oli... ööh... no, kun tein ohjeen vasta valmiista sukista, ne olivat keskenään erilaiset eivätkä kuvion menneet kivasti saumakohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikkomaisteri! Nöyrä kiitos kirjasta, joka inspiroi ja koukuttaa.

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!