torstai 30. heinäkuuta 2015

Lehmus

Vihdoin on oma Lehmus huivini valmiina. Neuleesta kehkeytyi ikuisuusprojekti. Toissa kesänä huivia aloittelin. Hyvän matkaa tein ja syksyn alkaessa huivi hautautui koko talveksi unholaan. Viime kesänä kaivoin huivin uudelleen esille ja neuloin sitä mm. Pukkilan Puikkopäivillä. Pääsin taas tovin eteenpäin, kun syksy alkoi ja neule taas hautautui. 






Nyt kaivoin jälleen kesäisellä kelillä huivin esille. Päätin, että valmista on tultava. Tänä vuonna tämä huivi ei lähde ainakaan keskeneräisenä Pukkilaan. Koko huivi alkoi jo tökkimään. Kai pitkän työstön vuoksi. Lanka on ihana, väri on ihana, malli on helppo. En muuta syytä keksi.






Kun sain huivin valmiiksi, mittaa pitkällä sivulla on pingotettuna 2 metriä. Juuri sopivasti. Jätin valmiin huivin näkösälle olohuoneeseen. Katseltuani muutaman päivän olen huivista jo alkanut pitämään. Hyvä niin. Harmittaisi tuo työmäärä muuten.

Lankana oli BC Garnin Kamgarn. 100 gramman vyyhdissä oli huikeat 1250 metriä lankaa. Sen keriminen oli jo oma työnsä (ja ei, minulla ei ollut silloin vyyhdinpuita tai kerijää). Mielenkiintoinen kysymys onkin, että kuka hullu ostaa noin ohutta lankaa SATA grammaa. Huiviin kului 56 grammaa lankaa, joten kyllähän lopusta vaikka toisen huivin voisi tehdä. Huh. Ei ainakaan heti. Malli on Ullasta.





Yllätys yllätys, puikoilla on taas pitsineule. Langan paksuus tuntuu kyllä todella paksulta tämän jälkeen.

- Unna



5 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Onneksi jaksoit neuloa sen loppuun, ei tosiaan mennyt suuri työ hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä nyt tuntuu jo hyvältä ja helpottuneelta :) Onneksi en luovuttanut.

      Poista
  2. Kaunis huivi! Laitoin sinulle Lieber Awards-haasteen, jonka löydät blogistani http://satumaisia-silmukoita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävinkin blogissasi ja voinen haasteen ottaa vastaan.

      Poista
  3. Kaunis huivi! Laitoin sinulle Lieber Awards-haasteen, jonka löydät blogistani http://satumaisia-silmukoita.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!