sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Paluu jouluun osa1

Tämä olkoon postaus menneen joulun pehmeisiin paketteihin osa1.






Ajoissa syksyllä tikuttelin erälle 1,5 -vuotiaalle neidille pipon ja huivin. Vinkki näihin tuli Lämmin ilo -blogista. Jollain lailla olivat vain niin symppikset. Ihan peruspipoa en halunnut vaan virkkasin ympyrän ja lisäilin nappeja väriä tuomaan. Pipon sopivuutta en ole nähnyt, mutta huhuja olen kuullut pipo päässä jouluna kulkeneesta tytöstä. Jonkinlainen ilo siis ainakin on ollut. 






Langaksi valikoitui kotoa BC Garnin Semilla. Ihanaa neulottavaa.






Dropsin sivuilta löytynyt töppösohje on ollut jo hetken to do -listalla. Ensin tein harjoitusversiot valkoisesta SandnesGarnin Alfasta. 100% villa ei todellakaan kestä töppösessä, mutta langan paksuus oli ainoa sopiva mitä kotoa löytyi. Nahkapohjat pitää laittaa pohjaan, jotta ikää näille kertyisi pidempään. Lapset veivät töppöset suoraan puikoilta. Kerran olen tainnut saada omaan jalkaan.


Siniset töppöset neuloin kaksinkertaisesta 7veikasta 6mm puikoilla. Töppösistä tuli sopivat 38 jalkaan. Ohje on helppo ja nopea tehdä. Näitä saattaa tulla vielä tehtyä lisää, kunhan kivan langan käsiin saan.






Töppösten varsista jäi draivi päälle ja tikuttelin veljelle kaksinkertaisella 7veikalla tumput. Kämmenpuoli on 2o 2n -joustinta. Lapset huomauttivat jo, että eno kyllästyy, kun koko aina saa vain tumppuja lahjaksi. Pitänee ensi jouluna olla mielikuvitusrikkaampi.






Tämän vuoden neulomukset ovat hyvässä vauhdissa ja ensimmäiset työt valmiina. Ensi kerralla vielä joulua ja sitten tähän vuoteen. 

- Unna

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja ja varsinkin nuo 1,5 vuoden vanhalle, ihanan suloiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ja pienet tulevat niin nopeasti valmiiksikin. Näitä voisi tehdä tusinan, ihan vahingossa. Onneksi meidän tuttavapiiriin on tulossa lähiaikoina PALJON vauvoja!

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!