sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sukan varret

Juuri nyt ei tunnu tulevan valmista millään. Löytyisiköhän syy siitä, että uusia töitä aloitan hyvällä tahdilla. Samaan tahtiin ei loppuja tule. Toinen ongelma on se, etten ole kaikkea kesällä valmiiksi tullutta saanut blogattua. Iloisia kesäkuvia on vielä koneella. Näillä keleillä ehkä hitusen hupaisia jopa päivittää...


Mutta hommaa ei oteta liian vakavasti. Nostetaan jalat kattoon ja nautitaan siitä mitä tehdään.






Keväällä TeeTeen hullunhalvoista ostin SandnesGarnin Sisua monissa eri väreissä. Ajatus oli tehdä tytöille ja itselle sukkia. Kerrankin laitoin itseni jonossa lasten eteen. Polvareita aloin tekemään, mutta nilkkojen kohdalla päättelin. Järkeilin, että monikäyttöisemmät ovat yhdet pitkät varret/säärystimet ja useammat erilliset terät. 


Yhdet terät olen turkoosi-vihreänä tehnyt (päättelemättä edelleen kröhöm). Lisää teriä ts. tennarisukkia teen välityönä kun jaksan ja kun kiinnostun. Lankoja on vielä paljon.


Varsia tikuttelin Jyväskylässä kesäkuussa Titityyn neulemiitissä. Keli oli kaikkea muuta kuin kesäinen. Olisi tehnyt mieli pitää pitkiä sukkia jalassa jo saman tein. Vaan kun varret valmistuivat, tulivat helteetkin ja villat hautautuivat kaapin nurkkaan. Eiköhän nyt taas käyttöä tule ilmojen viiletessä. 160 grammaa meni yhteensä lankaa kuudessa eri värissä näihin. Ja kerrankin olin niin fiksu, että päättelin langat neulonnan mukana, joten sitä loputonta loppumaratonia ei tällä erää ollut.





- Unna




3 kommenttia:

  1. Nää on kyl tosi kivat! Hyvä idea tehdä pelkät varret. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille! Tänä pakkasaamuna voi todeta, että nämä ovat oikein loistavat! Väriä pimeyteen ja lämpöä pakkaseen.

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!