sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lintu tipinen ja muut kirjailut

Tämä viikko on ollut sairastamista, neulomista, siivoamista, lasten touhuja, leipomista ja ompeluita. Vähän jokaista. Ystävänpäivänä ja neulojien yönä olin viettämässä iltaa Lentävässä lapasessa. Edelleen yhtä ihana paikka. Rowanin hylly yritti huudella, mutta pysyin kaukana, turvallisen välimatkan päässä. Kotiin lähti mukaan kainuunharmasta luonnonvärisenä sekä Lempiä vihreän ja sinisen sävyihin värjättynä. Langoista enemmän sitten, kun ne ovat neuloontuneet sukiksi. Vaikutelma hypistelemällä on ihana. Neulojien yö jatkui kotona sohvan nurkassa neuloen ja yhden vyyhdin ostolla Handusta.








Leipomukset, siivoilut ja sosiaalinen elämä on pitkälti keskittynyt kuopuksen 6v juhlintaan. Juhlista 2/3 on takana. Huomenna vielä kavereiden kanssa juhlinta jatkuu, jonka jälkeen aion viikon vain olla, neuloa, ehkä vähän pohtia tapettiasioita ja pikkuisen ehkä ommellakin. Jollekin tämä ei olisi "vain olemista". Minulle on. Nautin suunnattomasti.








Tällä viikolla tein vihdoin omaan keittiöön sammutuspeitteelle päällisen. En muistanut sitä vielä kuvata, mutta vilautan tulevissa postauksissa. Neulonta ei päässyt päätökseen vielä, joten siitäkään ei tässä enempää. Pikaompeluksena tein kuopukselle paidan. Lapsilta syntyy ihania ja hellyyttäviä piirroksia. Olen niitä ennenkin koneella kirjonut (vai miksi sitä pitäisi sanoa???) paitoihin ja mekkoihin. Nyt paitaan tuli kuopuksen piirtämä lintu tipinen ja linnunpönttö.







Aina kuvaus ei ole helppoa...






... eikä yhteistyötä löydy. Paita kuitenkin kelpasi. Se lienee pääasia. Kankaat ja foe-nauha tälläkin kertaa Hyvinkäältä Kangastukusta.







Aiemmin samalla idealla on isä saanut isänpäivälahjaksi t-paidan, jossa oli kakkosen näkemys isästä. Kuopukselle oli aikanaan tosi tärkeä liivimekko, jossa oli omakuva. Kieltämättä tuo on vaate, jonka haluan säilyttää muistoksi. Päälle se ei enää todellakaan mahdu. Tai vähintään näyttäisi hilpeältä.








- Unna

4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus ja ihana idea, tuo omista piirroksista vaatteeksi. Taas pitää todeta, että taitava olet! Hyvää viikkoa ja myöhästyneet onnittelut kuopukselle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kiitos. Juhlat on juhlittu ja sankari kuittaa onnittelut. Yhteensä neljät juhlat, kyllä kelpaa olla kuusvee!

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä todellinen moniosaaja! Ja onko sun päivässä jotenkin enemmän tunteja kuin muilla kun saat noin mahdottomasti valmista aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Retu. Kovasti olen etsinyt kauppaa, josta tunteja voisi ostaa. To do -lista on pitkä, ideoita tulee ovista ja ikkunoista (ja toisten blogeista), eikä aika ja voimat riitä puoleenkaan. 24 h on tännekin suotu ja puolet siitä ilomielin käytän uneen. Kolme lasta, perhe, harrastukset.... loputon lista vielä vähentämässä tehokasta käsityöaikaa :) Lankakaupoissa voisi hyvinkin myydä seuraavassa hyllyssä tunteja!

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!