sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Raitarakkaus

Rakkautta raitaan. Sitä tämä on. Raitarakkaus. Titityyn Tiinan malli.



Olen eräänkin kerran seissyt Rowanin hyllyjen edessä. Tahtonut lankaa, mutta en ole osannut päättää väriä. Kertakaikkisen mahdoton tehtävä ollut. Kun aikanaan näin Raitarakkauden, tiesin heti, että siinä on vastaus ongelmaan. Värit sopivat yhteen täydellisesti ja niitä ei voi olla liikaa. 13 väriä sulavasti yhdessä. Väriä, mutta ei yhtään liikaa. En edes tiedä miksi, mutta nyt vasta toteutin neuleen. Ja kyllä. Pidän tästä mielettömästi. Nimensä veroinen. 








Neule oli tosi nopea tehdä. Viikossa valmista ilman kiirehtimistä. Oli vain aina pakko tehdä yksi raita, vielä yksi... Nautin ylhäältä alas neulottavista neuleista, ovat niin paljon helpompia tehdä. Alkuun melko orjallisesti noudatin ohjetta, mutta sooloilu alkoi levennyksissä ja kavennuksista. Tein kun muistin ja levennyksiä tein, jotta sain hieman enemmän A-linjaista mallia. Neule on melko tarkasti ohjeen pituinen. Helmaan ja kädenteille en kuitenkaan halunnut mallin kapeita raitoja vaan tein tasaraitaa pidemmälle ja vasta ihan viimeiset raidat vuorotellen oikeita ja nurjia kerroksia.






Kuva ei tee neuleelle oikeutta. Kuvat olivat milloin pimeitä, milloin valottuneita. Tässä värit ovat se juttu. Sitä en saanut vangittua kuvaan tahtomallani tavalla. Valitsin väreiksi 363, 364, 366, 369, 370, 372, 374, 381, 383, 384, 385, 386 ja 387. Niin ja lanka oli siis Rowanin fine tweed. Neuleeseen meni lankaa yhteensä 373g (koko S). Parhaimmat värit tuli käytettyä niin tarkasti, että jäljelle jäi päättelyn jälkeen 5-10cm. "Suurin" kerä oli neuleen jälkeen 7 grammaa. Hyvin tuli langat käytettyä.



Mallin juju, värien lisäksi, on napitus sekä edessä että takana. Napit kävin ostamassa Lentävästä lapasesta. Ihana neulekahvila, johon on mukava mennä, rupatella ja löytää ihanuuksia. Suosittelen käymistä. Lankojen lisäksi löytyy myös herkkuja kahvin seuraksi. Mieletön paikka. Nappiostosteni jälkeen totesin, että on onni, ettei tuo paikka ole omalla paikkakunnallani. Viihtyisin siellä aivan liikaa, tulisi kalliiksi. Ilo on kuitenkin käydä piipahtamassa välillä.






- Unna


12 kommenttia:

  1. Oi, ompas tosi herkullisen näköinen raitaneule! Tuo tosiaan ratkaisee sen ettei osaa päättää parasta väriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todella tykkään tästä. Tuli yksi lemppareiden joukkoon. Aina ei ole pakko olla harmaa :)

      Poista
  2. Voi että se on kaunis! ja hieno kuva raitulissa pakkaspuun alla auringossa. Tää on ihan ehdottomasti tehtävä jossain kohtaa... ohjeenkin olen jo hankkinut. Mukavaa ensi viikkoa ja piipahdahan taas puodilla

    VastaaPoista
  3. Onpa todella kaunis neule! Napit kruunaa kyllä täydellisesti! Pitää itsenikin lähteä metsästelemään kauniita nappeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri O! Napit on ihania. Niitä ei voi olla koskaan liikaa. -eikä ihania neuleita, eikä lankoja, eikä..... Värit on vaan niin ihania!!!

      Poista
  4. Ihanaa väri-iloittelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ;) Kävin Neulisti blogissasi. Siellä oli paljon ihanaa, mutta eriparisukat oli aivan herkut! Minäkö värien perään... ihan vähän vain.

      Poista
  5. Hengästyttävän upea, kadehdin kirkkaan vihreänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei kannata kadehtia. Laita puikoille oma :) Kävin vastavierailulla blogissasi. Kuolaan keltaista pönttöuunia. Ja aika montaa muuta juttua. Olin jo tilannut meille oman pönttöuunin. Haikailin punaista. Kun uuni oli jo tilattu, talon myyjä "unohti" missä on anturat (talosta kaikki uunit purettu). Se siitä. Ensin lattiaremontti joskus ja vasta sitten pönttöuuni. Kevyempää tulisijaa en ole ainakaan vielä halunnut kompromissiksi.

      Poista
  6. I-HA-NA tunika. Ja nuo kassit. Haaveilen että minäkin osaan (ja maltan harjoitella) joskus tuon ompelutaidon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Retu! Jos olen minäkin oppinut, niin oppii kuka vain. Käsityöopettajani koulussa aina sanoi, etten saa mitään aikaiseksi. Levätköön opettaja rauhassa, mutta kyllä usein virnistän ajatuksella, teinpäs tämänkin. En tiedä olenko vahingoniloinen edesmenneelle opettajalle vai iloinen ja ylpeä itsestäni.

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!