sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Puikot järjestykseen ja sydämiä

Tällä viikolla ei ole hidastelemaan kerinnyt. Viikonloppu kului laivamatkaillen musiikin ja tanssin tahdissa ja sitä ennen kotona neuloen ja ommellen. 

Äitini vei päiväpeittomme pesulaan tällä viikolla ja toi minulle myös etelänaapurin tuliaisia Karnaluksista. Raha kelpaa kehnonlaisesti ja nyt siihen osasin varustautua. Äitini puheli ääneen puikkopussista jokin aika sitten, että voisi olla numerot ylälaidassa, ettei aina puikkomittaa tarvitsisi kaivaa esille. Kiitokseksi palveluksista ja tuliaisista tein hänen sukkapuikoilleen pussin. Kankaaksi valikoitui sattumalta tämä Eurokankaan ruusukangas. Ehkä se ruusupuisille puikoille on oikein sopiva. Sisälle laitoin myöskin Eurokankaan raakapuuvillaa ja väliin tukikankaan, joka toivottavasti pitää pussin ryhdissä ja puikot pussin sisällä. Päällä kiinnitys kierrätysnarulla.






Pussia ommellessa en jaksanut avata tietokonetta, että olisin mallia ottanut valmiista pusseista. Puikon mitalla hahmottelin ja ompelin. Alaosaan tein kankaan pussiksi ja välisaumoja, jotta puikot pysyisi paremmin järjestyksessä. Yläosan voi taittaa puikkojen päälle ennen kokoon käärimistä.








Ompelukoneella kirjoin puikoille kokonumerot ja foe-nauha kulkee reunasta reunaan. Nauhaa olen ostanut Hyvinkään kangastukusta.



















Tytär tuli viime viikon torstaina koulusta kotiin ja kysyi voisinko neuloa hänen kahdelle ystävälle tumput. Kun heillä on kuulemma käsineet rikki. Tytöt olivat kuulemma toivoneet kelta-harmaata tai kelta-mustaa tumppuihin. Lapsen pyyntö oli niin hellyyttävä ja äidistä ylpeä, etten voinut kieltäytyä. Hetken kuitenkin mietin, kehtaanko "vieraille" lapsille neuloa. Mitähän heidän äidit ajattelevat. Pelkäsin sitä, että he ajattelevat minun ajattelevan, ettei heillä ole vaatteita lapsilleen. Totuus kun on päinvastainen. Nuo lapset kulkevat aina kauniissa vaatteissa. Lopulta päätin ajatuksen olla, neuloin toiveväreillä ja lähetin tyttären mukana kavereille tumput. Laitoin kyllä toisen tytön äidille viestiä perään.








Monessa blogissa on vastaan tullut Hearts mittens-tumput. Ja ohje löytyi täältä.  Erityisesti innostuin neulomaan, kun kanssaneuloja teki useammat sydäntumput ja kehui ohjetta. Kieltämättä tämä oli sarjassamme neuleita, jossa "mä teen vain tän yhden kuviokerran", ja taas huomasin tekeväni "vielä tämän yhden". Mallia muutin alusta ja lopusta ja vähän siltä väliltä. Kuvio on kuitenkin alkuperäinen. Ohje oli 7veikasta, mutta tein nallesta 3,5mm neliöillä puikoilla. Näin sain suoraan juniorikokoiset tumput. Ranteeseen en tehnyt joustinta vaan ensin 4krs nurjaa ja sitten pelkillä oikeilla silmukoilla raitaa. Kärkikavennuksen tein nopeammin kuin ohjeessa.










Jotta kaveruksille ei olisi ihan samanlaisia tumppuja tullut, vaihdoin värit päinvastaisiksi. Eri väritykset toivat kuvion täysin eri tavoin esille. Luonnossa ero oli suurempi kuin kuvissa. Tumput päätyivät olemaan 2014 vuoden kakkos ja kolmosneuleet. Kyllä tämä lankalaihis tästä jatkuu, vaikkakin pari kerää zoofaria on tullut kotiin.









Sähkömiestä (tai itseasiassa -naista) ei ole näkynyt eikä kuulunut, joten remontin jälkeisiä kuvia ei vieläkään tänne tullut. Tosin viisvee totesi, ettei blogiin voi laittaa vessakuvia. Muuten blogista tulisi "liian vessamainen". 

- Unna


8 kommenttia:

  1. Eksyin Tilkkurepun blogiin jättämäsi kommentin perässä tänne. Sinulla on täällä vaikka mitä ihanaa, erityisesti tykkään kirjoneuleistasi (itse kun olen niitä laiska tekemään). Täällä poikkean toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minulle kirjoneuleet on melkein ainoita, joita jaksan tehdä pikavauhtia. Minulle haasteellisempaa on sileä oikea :) Nostan hattua niille, jotka osaavat tehdä simppeliä, yksinkertaisen kaunista ja yhden käsityön loppuun kerralla. Minulla keskeneräisiä on aina liikaa, enkä varmaan koskaan saa vaalean harmaata yksinkertaista neuletakkia. -vaikka niin haluaisin.

      Poista
  2. Kiitos kun kävit vierailulla blogissani ja kommentista! Nyt minä vuorostani käyn nyt täällä, kiva blogi sinulla! Eilen jo kävin täällä katselemassa ja täältä tosiaan löytyi kaikkia kivaa! Mukavaa löytää uusia blogeja ja uusia bloggaajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudelleenkin! Ihana todella löytää uusia blogeja. Aina uutta inspiraatiota saa, kun huomaa, että asioita voi tehdä muutenkin kuin miten itse on tottunut tekemään. Värien yhditelyyn huomaan itse jämähtäväni. Muilta saa hyviä ideoita.

      Poista
  3. Sinä olet IHANA ihminen! Eihän kukaan voi pahastua, kun tämmöiset tulee neitosen käsissä kotiinkannettuna! Näistä siis toiset on MINUN tytölläni, jolla toden totta taisi tuona päivänä ollakin kinttaat osimoilleen rikki (innokas koiranpentumme järsi ne kahden päivän käytön jälkeen, eikä uusi oltu silloin ehditty hommata. Hyvä kerätä säälipisteitä kauniiden tumpuntekijän tyttäreltä). Oli vielä täälläpäin niin lauhat kelit, näillä meni pitkään. Lempivantukset tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Ehkä enemmän ajattelin (toivoin), että huumorilla ottaisit tumppujen ilmestymisen. Sitten kuitenkin mietin kehtaanko :) Onneksi kehtasin.

      Poista
  4. Suurkiitokset täältäkin! Ihanat ja rakkaat tumput Sofialla. Ihana blogi on myös sulla. On mukava seurata tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Tytöt on niin ihania. Joskus mietin, koska omat lapset kieltäytyy itse tehdyistä vaatteista. Nyt on pientä pilkistystä asiasta. Se, että kaverit tykkää, tuntuu jatkavat omienkin lasten innostusta. Kiitos siis siitä teille :)

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!