maanantai 25. marraskuuta 2013

Kukkaketo

Tämä blokkaus on täynnä virkkausta. Edellisen postauksen aikana oli oma villatakki hihoja vailla valmiina. Jos vartalo-osa tulee tehtyä neljässä päivässä, luulisi hihojen tulevan viikossa. Totuus on kuitenkin se, että edelleen toinen hiha uupuu. Koukku on voittanut puikot, mutta vain tilapäisesti. Tämä ei usein tule toistumaan. 

Kuopus kaipasi uudistusta huoneeseen. Ostin matonkuteet mattoon viime talvena. Nyt oli hyvä aika muuttaa kuteet matoksi.  







Edellinen matto oli vihreä, tylsä ja pitkä. Uuteen piti saada tyttömäisyyttä ja samalla värejä valittiin silmällä pitäen uusia tapetteja. Tapetit on yhtä hyvin marinoitu. Tapettihankinta oli viime talven ostos kirppiksellä kympillä.







Matto on Kauhavan Kangas-Aitan Ratas-matto, tosin omiin tarpeisiin tehdyin muutoksin toteutettu. Ohjetta seurasin ensimmäiset kerrokset, jonka jälkeen homma eteni fiilis-pohjalta.

Valmiiseen mattoon virkkasin ohennetuista kuteista kukat ja lehdet. Muutamista kohdista ne kiinnitin. Kuopuksen kommentti matosta oli "kukkaketo". Ehkä se sitä on, kesäisen hempeä. Vaatimuksena oli lisätä toukka ja perhonen. Tarkkojen valintojen ja ohjeistuksen jälkeen onnistuin tehdä sellaiset, kuin tilaaja halusi. 

Toukka on tärkeä. Illalla toukka laitetaan nukkumaan lehden alle ja aamulla se sieltä otetaan. Matto toimii myös siis näemmä leikkikaluna. Kätevää.








Tänään tein kuopuksen huoneeseen myös taulun, johon tuli kaverikuva kuopuksesta ja hänen "besustaan". Kuvaa ei nyt ollut vielä laittaa tänne. Taulusta tuli kyllä ihanan tyttömäinen, hempeä ja lempeä. Ostin kartongit Helsingin messuilta tänään, samoin kirjaimia, kukkia ja bling blingiä.

Aiemmin olen jo tehnyt huoneeseen taulun, johon olen laittanut kuopuksen ensimmäisen bodyn. Body on kokoa 40cm ja oli sopiva kuukauden ikäisenä. Taulussa on myös mallikappale ensimmäisistä vaipoista ja kaksi ensituttia roikkuu taulun päällä. Kuopus on pienestä ponnistanut tähän maailmaan. On niin liikuttavaa katsoa tuota bodya. 







Tänään tosiaan kävin Helsingissä kädentaito-messuilla, Elmassa, Outlet-messuilla jne. Tampereen messujen jälkeen olin henkisesti varustautunut, että Helsingistä en liikoja odota. Olen menet kerrat pettynyt ko. messujen mitättömyyteen. Ehkä henkinen varustautuminen auttoi, sillä nyt messut oli positiivinen kokemus. Uusia näytteilleasettajia oli tullut mukaan. Muutamia todella toteuttamiskelpoisia ideoita lähti mukaan ja vähän myös materiaalia ja joululahjoja.

Pitsiliinojen käyttö painokuvana tai oikeana liinana oli esillä useammassa pisteessä. Itse olen liinoja käyttänyt ensimmäisen kerran noin 6vuotta sitten, kun ompelin isomummin pöytäliinan tyttöjen mekon edustaan. Ideoita liinojen käytöstä on vaikka kuinka paljon, mutta en ole onnistunut virkkaamaan liinoja. Kykenen virkkaamaan maton ja korin. Siihen se sitten jääkin. Ohuemmalla langalla en saa aikaiseksi kuin sotkua. Olen monet kerrat päättänyt opetella virkkaamaan, mutta vielä ei ole tulosta tullut. 



Äitini virkkasi minulle pieniä, niin ihania, liinoja. Minulla on vähintään kymmenen ideaa kuinka niitä käyttää. -jos raaskin käyttää. Messuilla jo kehittelimme, että voisimme tehdä yhteistyötä nimellä "minä ja mun mamma" tai "minä ja mamma". Minä voisin ommella, jos äiti virkkaa tai nyplää. Kuopus totesi: "mamma oli varmasti todella kiitollinen, kun sai meille virkata näitä." En tiedä oli mamma kiitollinen, mutta minä olen!








Ehkä lupaan, että neuletakissa on hihat seuraavalla kerralla. Se valmistunee, vaikka pehmeitä paketteja myös samalla teen.


-Unna


6 kommenttia:

  1. Kiitos! Iloa siitä on ollut jo koko rahan/tekemisen edestä!

    VastaaPoista
  2. Todella, todella kaunis matto... Saattaapi olla, että innostun minäkin jossain vaiheessa ja pyytelen sulta konsultaatioapua tämän parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ihan oikeasti osaa virkata. Pitää olla jotain näin suurta, että voin koukutella. Minulle jäi joitain kuteita matosta ylimääräiseksi. Hetken olen miettinyt käytänkö niitä jossain vai en. Taidan laittaa kiertoon. Jos mattoa alat suunnitella, täältä löytyy ainakin joitain kuteita!

      Poista
  3. Iiiiihana matto!

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!