tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kaapin uusi elämä

Olemme joskus saaneet vanhan Askon kaapin, josta jalka halkesi ja poistettiin käytöstä. Jalaton kaappi on ollut vauvan vaatteiden  käytössä vuosia. Nyt kuopus on niin iso jo, ettei vaatteet mahtuneet mitenkään päin tähän kaappiin. Neitokainen sai uudet kaapit ja kaappivanhus raahattiin olohuoneen nurkkaan. Kaapin tuunausidea syttyi vallan nopeasti, ja toteutuskin ihmeen nopeasti.











Pip Studion Early Bird -tapetti on vain niin ihanaa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kaapin jatkoelämää pohtiessani, sain oivan idean käyttää ko. tapettia oviin. Helsingin Virkkukoukkuselta sai ostaa tapettia metritavarana. Kaapin ovien tarpeen lisäksi ostin tosin myös kokonaisen rullan, joka odottaa pääsyä eteisen seinälle. Kaappiprojektin lähestyessä menimme maalikauppaan tapettipalan kanssa ja maalin väri valittiin tarkoin kuvioista. 


Eilen aamulla hioin kaapin ja maalasin kahteen kertaan. Maalia vielä lopuksi hioin nurkista ja reunoista vanhaa ilmettä saadakseni. Ulkona oli mitä parhain sää tähän kaikkeen. Illalla sain kaapin vielä takaisin sisällekin. Kaappi seisoi hetken edelleen jalattomana. Katselimme kaappia miehen kanssa tyytyväisinä, mutta jotain se vielä kaipasi. Se jokin oli korkeus. Kävin hakemassa kaapin korjatut jalat kellarista ja avasin uudelleen maalipurkin. Ja siinä se oli. 

Ihailen kaappia aina ohikulkiessani. Toisinaan kaikki osuu nappiin. Pidän tästä kovasti. Valokuviin en millään saanut sitä oikeaa väriä ja tunnelmaa. 





















Ja mitä siellä kaapissa sitten on... no tietenkin lankoja... Kaappiin ei koko varasto mahdu, mutta se käsivarasto kuitenkin. Tällä hetkellä tuntuu, ettei varasto edes hupene. Pihalla on niin paljon hommia, että iltaisin en jaksa neuloa kuin pienen hetken. Työ etenee hitaasti, mutta varmasti.






Kaapin päälle pääsi kuvat isovanhemmista. Vuoden sisään olemme menettäneet monta läheistä. Tyttöjen kanssa askarreltiin iso(iso)vanhemmille kuvakollaasit. Tytöt saivat miettiä mitä asioita heille tulee mieleen ko. henkilöistä. Isomummu sai kuvansa ympärille pitsiä verhoistaan ja Fazerin sekalaisia karkkeja. Papan kehykseen tuli pinkki pantteri ja tulossa on vielä Pandan laku. Isoisomummun ja -papan kuvaan kuivatettiin valkovuokko. Kukka, mitä mummolassa oli paljon ja mitä tytöt kävi saunalta poimimassa mummolle. Lisäksi kehyksessä on mummolan talo ja pikkusauna. Kehyksiin on tulossa vielä muitakin muistoja. Toivon, että konkreeteilla asioilla tytöt saavat kantaa muistoja pidempään mukanaan.







- Unna


2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia! teillä taitaa olla taidot sukuveressä...

    Tiltun kanssa tullaan kyllä rynnäköllä kattomaan livenä, ja äkkiä!

    P.s: pidä varasi, kohta oma äiti tulee kyselemään onko kaikki totta mitä sille oon sanonuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus ja ihana, kun tulit katsomaan.

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!