sunnuntai 22. helmikuuta 2015

It´s a boy!



Olen pitänyt baby shower -kutsuja amerikkalaisten hapatuksena enkä niistä ole juurikaan itse välittänyt. Edellisille vauvakutsuille, johon minut on kutsuttu, en päässyt. Nyt sitten olin ensimmäistä kertaa vauvakutsuilemassa. Nämä oli suomalaiseen makuun sopivat, hillityt ja leppoisat.






Kutsujen emäntä ja odottavan äidin ystävät olivat askarrelleet koristeita, leiponeet ja tuoneet lahjoja. Poikavauvaa odotetaan, joten koristeet olivat tyylikkäästi sen mukaiset.











Itse neuloin vauvalle lahjaksi haalarin ja hatun. Haalari on neulottu Novitan ohjeen mukaan. Lanka on erittäin hyvin marinoitunutta Novitan Bambinoa. Lankakassista löytyi kassakuittikin. Vuonna 2003 hinta on ollut 1,50€/kerä. Olipa mukava saada langat vihdoin valmiiksi neuleeksi. Ilolla annoin pois.


Haalarilla on kokoa reippaasti (tosin mallinukke on vauvaa pienempi). Ajatus oli, ettei haalari heti jäisi pieneksi. Mieluummin hihoja ja puntteja kääntäen pidemmällä käyttöiällä.






Hattu on Dropsin ohjeen Alladin. Olen ennenkin tehnyt ohjeella hatun ja se on hyväksi havaittu. Lankana sama Fine Wool Premium (Schachenmayr) kaksinkertaisena kuin aiemminkin (puikot 2,5mm menekki 32g). Näitäkin lankoja tuntuu vain riittävän ja riittävän. Hattuun aplikoin valkoisella fleecellä tähden. Se toi kyllä tyylikkyyttä.










Mikä ihaninta, puku tuntui kelpaavat tulevalle äidille.






Poikia on tupsahtanut maailmaan tänä vuonna paljon. Edelliselle tulokkaalle tein junasukat, kun niiden vauhtiin pääsin. Lankana sama kuin hatussa. Junasukkiin 2,5mm puikoilla lankaa kului 39g.





- Unna

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Bändisukkia

Bändipaidat ovat ehkä laajemmalti tunnettuja, mutta meillä puhutaan usein bändisukista. Kaikki alkoi vuosia sitten Mana mana -sukista, jotka tein veljelleni. Pitkävartiset perusharmaat sukat, joissa varressa komeili bändin logo. Ystävämme halusi sukat nähtyään itselleen ehdottomasti samanlaiset. Ja kolmantena tuli vauvaversiot bändin fanin esikoiselle. Mies ei koskaan saanut itselleen omia Mana mana -sukkia. Hauska juttu yhtenä kappaleena, mutta vitsi ei kanna pitkälle. Tai niin minusta tuntuu. Musiikkia kuuntelevat miehet oli ilmeisemmin eri mieltä.


 






Mies sai jonain isänpäivänä itselleen AC/DC -sukat ja ne sukat ovatkin vuosia palvelleet. Pohjista on tuskin pohjaa enää jäljellä.






Minun piti nyt miehelle tehdä aivan muunlaiset sukat, mutta melkoisen säätämisen jälkeen tulikin Hey ho let´s go -sukat. Ehkä alkuperäinen suunnitelma Mastodon-sukista vielä toteutuu joskus.






Sukat on neulottu TeeTeen Sallasta. Lämpimät tuli, kun terä on kaksinkertaisella langalla tehty. Teksti on päälle tehty silmukoita jäjentämällä. Kokeilin ensimmäistä kertaa ohjelmaa, jolla saa minkä tahansa kuvion muutettua ruutupiirrokseksi. Ohjelmaan on linkki tässä. Pienen harjoittelemisen ja yrittämisen jälkeen ohjelmalla oli helppo muokata kuva sopivaksi omiin silmukka määriin.

Tiina Kaarelan Puikkomaisteri-blogi on oiva paikka. Sieltä löytää monenlaiseen asiaan ajatuksia ja linkkejä. Myös tämän linkin löysin sieltä.






Toisessa sukassa sain sinisen langan kulkemaan nätisti sisällä, mutta toisessa sukassa sininen vilkkuu runsain mitoin mustan seasta. En ymmärrä mitä tein eri tavoin. 

3,5mm puikoilla silmukoita oli 14s/puikko. Varsi oli pitkähkö ja lankaa kului 163 grammaa. 





Sukat kuitenkin lämmittää ja mies kiinnittää ihan muihin asioihin huomion, kun sinisen lankan näkyvyyteen, joten en stressaa.

- Unna

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Broken Seed Stitck Socks

Minulla on meneillään paha toisen sukan syndrooma. Yksi sukka tippuu puikoilta kevyesti, mutta toinen jää odotuttamaan itseään. Niin kävi näillekin, mutta oli onni saada epäonnisten pieneksi huovuttuneiden töppösten jälkeen nopeasti valmiiksi miehelle sukat. 

Broken Seed Stitch Socks -sukat viihdyttivät helpolla, mutta hauskannäköisellä mallineuleella. TeeTeen Pallas -langasta tein oman variaation. En ohjetta seurannut muuten kuin mallineuleen osalta. Muutoin sukat ovat omasta päästä. 






Mallineule on niinkin yksinkertainen kuin

1. krs mustalla oikeaa
2. krs valkoisella 1o1n
3. krs mustalla oikeaa
4. krs valkoisella 1n1o

Helppoa telkkarinkatseluneuletta. Ja sitä on nyt tarvittu flunssapöpöjen karkottamiseksi.






Puikoilla 2,5mm kokoon 42-43 kului lankaa 106 grammaa. Kerrosten vaihtumiskohtaan en ole tyytyväinen, mutta kiilakavennus onnistui hetken miettimisen jälkeen kohtuudella.






Täällä arki alkaa hiljalleen koko perheen sairastettua viikon ärhäkkää flunssaa. Tehdyt käsityötkin on sellaisia nuhanenälle sopivia aivottomia tikutteluja. Nyt ei mitään ylimääräistä ole jaksanut ajatella.

- Unna


lauantai 31. tammikuuta 2015

Tähti huopikkaat

Erinäisiä versioita varrellisista huopatöppösistä on näkynyt blogeissa ja Facebookin neulonta-ryhmissä viime aikoina. Itse ihastuin töppösiin vieraillessa Ompelukoukku -blogissa lähes vuosi sitten. Blogissa oli linkki Lankahelvetin töppösohjeeseen. Muutama kerä Novitan huopasta on lojunut kaapissa odottamassa toteuttamista ja lasten lankakorissa oli mustaa 7veikkaa, josta sain tehtyä varret.






Tein lähes tulkoon ohjeen mukaan töppöset. Naisen kokoon oli ohjeistettu neulomaan 40-45 kerrosta välille kantalappu kärkikavennukset. Miehelle vastaava oli 50-60krs. Tarkoitukseni oli tehdä töppöset miehelle (koko 43) ja neuloin 54krs. Huovutin 40 asteessa 800 linkouksella tunnin pesussa. Se oli tehokas huovutus, sillä koneesta tuli töppöset kokoa 38. Näppärästi omaan jalkaan juuri sopivat. En tiedä kuinka monta kertaa menee läpi, että sanoo tekevänsä miehelle ja lopputulos on omissa jaloissa.






Tarvetta töppösille on itsellläkin, joten ei vahinko haitannut. Seuraavat on neulottava isompina. 


Tällä viikolla olen ollut flunssan kourissa ja juuri mitään en ole jaksanut tehdä. Eilen olin sen verran pirteämpi, että päätin virkata tähdet töppösiin. Virkkaus ei ole minun juttu ja olisin neulonut mieluummin koristeet. Ohuet puikot on kaikki keskeneräisissä töissä kiinni, joten koukkuun oli tartuttava. Muutaman hampaan kiristelyn jälkeen töppösissä on jonkinlaiset tähdet.





Nuhanenäisin terveisin
- Unna

perjantai 16. tammikuuta 2015

Viimeinen paluu jouluun

Vielä kerran paluu menneeseen vuoteen...



Anttilassa joulun alla käydessäni silmiin osui musta-valkoinen kangas, jossa kuuset ja ketut rivissä vilisivät. Jotain hienoa kankaassa oli ja sitä oli pala ostettava. Ajatus oli heti tehdä siitä kassi PikkuNeiti Kettuselle. Olkoon vaikka hoitokassina, kun moinen elämän vaihe nyt alkoi. 


Tyttömäisyyttä/lapsekkuutta tuomaan laitoin vaaleansinisen nauhan, jossa Punahilkka metsässä kulkee. Lisäksi PikkuNeidin oma kuva siirrettynä kankaalle, pieni virkattu kukka ja nappi.






Ystävän pyynnöstä tein hänen kummitytölleen myös kassin. Toiveena oli yksivärinen hempeän tyttömäinen pohja. Hyllystä löytyi kangaspala, jonka piti noin 8 vuotta sitten tulla oman tytön päiväpeittoon. Peittoa ei koskaan tullut ja vihdoin sain silmistäni kangasta pois. En tosin tietenkään kaikkea, mutta sain edes palaa pienemmäksi.


Kasseissa usein ompelen ensin kangaslenkin + metallirenkaan vuoren ja päälikankaan väliin. Metallirenkaat ovat oikeasti verhotankojen renkaita. Niitä saa toisinaan hyvin edukkaasti alekoreista ja ne kestävät hyvin. Lisäksi niistä löytyy kivoja sävyjä. Jostain syystä pidän pyöreistä renkaista enemmän kuin D-lenkeistä.






Oman kummityttöni käsiä pääsi lämmittämään tumput, jotka ovat Villapallo -blogista napatut. Tumppuja tehdessä kirosin Novitan huonoa laatua ja erityisesti lankojen epätasaisuutta. Kuinka voikaan olla paksuuseroa eri väreillä! Ja OHO. HUPS. Huomasin jonkin ajan päästä, että olin napannut kutimeen Nallen ja 7veikan. Ihme, että oli paksuuseroa! Jollain tavalla en olisi yllättynyt erosta ja siksi en kai edes epäillyt mitään tällaista. Kolahti omaan nilkkaan. Lopputuloksessa ei paksuuseroa huomaa, joten en lähtenyt purkamaan.






Yhtenä joululahjana oli joulukortteja vuodelle 2015. Henkilö, jolle tein menneen vuoden joulukortit, sai nyt ensi joulun kortit jo valmiiksi odottamaan. Lahja oli mieleinen. Kortit joutuvat odottamaan tovin kaapissa, joten pakkasin ne Tigeristä ostettuun salkkuun. Sopivasti joulun teemalla. Korttien idean sain Pinterestistä. Alkuperäistä kuvaa en enää löytänyt. Muutoksia tein kuitenkin jonkin verran. 

Oksat ovat ensin maalattu ja päälle on laitettu kohoväriä, "lunta". Tähtien viivat ovat maalitussia. Tähdet ja siivet on liimattu kiinni. Kuvassa kortti ei kyllä pääse oikeuksiinsa. Olen nyt mieltynyt kortteihin, jossa ei ole selkeästi joulun värejä vaan keltaista, rusehtavaa, mustaa, valkoista jne. Itselläkin on jo ideoita ensi joulun kortteihin, mutta en vielä tiedä minkä niistä valitsen vai saanko yhdistettyä useampia yhteen.







Anopin lämmikkeeksi tein huivin Schachenmayrin kaksinkertaisesta Fine Woolista. Entuudestaan kaapissa oli violettia, mustaa ja valkoista. Jotain värit kaipasivat mukaan. Violetti ja valkoinen mustan kanssa oli tunkkainen. Fiina neuleessa silmiin osui harmaa lanka ja se olikin sopiva lisä. Huivi on perushuivi ilman mitään kikkailuja.


Anopin lahjaan sisältyi myös valokuvakansio hänen lapsuudestaan. Meillä oli lainassa kansio, josta tarvitsin kopion. Skannasin kuvat, käsittelin hieman ja tulostin mahdollisimman oikean kokoisena ja näköisenä. Kirpputorilta onnistuin löytämään vanhan käyttämättömän kansion, johon sain kuvat liimattua. 





Ja nyt lumitöihin, että voi posket punaisena tyytyväisenä käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan!

- Unna

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Paluu jouluun osa1

Tämä olkoon postaus menneen joulun pehmeisiin paketteihin osa1.






Ajoissa syksyllä tikuttelin erälle 1,5 -vuotiaalle neidille pipon ja huivin. Vinkki näihin tuli Lämmin ilo -blogista. Jollain lailla olivat vain niin symppikset. Ihan peruspipoa en halunnut vaan virkkasin ympyrän ja lisäilin nappeja väriä tuomaan. Pipon sopivuutta en ole nähnyt, mutta huhuja olen kuullut pipo päässä jouluna kulkeneesta tytöstä. Jonkinlainen ilo siis ainakin on ollut. 






Langaksi valikoitui kotoa BC Garnin Semilla. Ihanaa neulottavaa.






Dropsin sivuilta löytynyt töppösohje on ollut jo hetken to do -listalla. Ensin tein harjoitusversiot valkoisesta SandnesGarnin Alfasta. 100% villa ei todellakaan kestä töppösessä, mutta langan paksuus oli ainoa sopiva mitä kotoa löytyi. Nahkapohjat pitää laittaa pohjaan, jotta ikää näille kertyisi pidempään. Lapset veivät töppöset suoraan puikoilta. Kerran olen tainnut saada omaan jalkaan.


Siniset töppöset neuloin kaksinkertaisesta 7veikasta 6mm puikoilla. Töppösistä tuli sopivat 38 jalkaan. Ohje on helppo ja nopea tehdä. Näitä saattaa tulla vielä tehtyä lisää, kunhan kivan langan käsiin saan.






Töppösten varsista jäi draivi päälle ja tikuttelin veljelle kaksinkertaisella 7veikalla tumput. Kämmenpuoli on 2o 2n -joustinta. Lapset huomauttivat jo, että eno kyllästyy, kun koko aina saa vain tumppuja lahjaksi. Pitänee ensi jouluna olla mielikuvitusrikkaampi.






Tämän vuoden neulomukset ovat hyvässä vauhdissa ja ensimmäiset työt valmiina. Ensi kerralla vielä joulua ja sitten tähän vuoteen. 

- Unna

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Käsityövuoden loppu

Hyvää tätä vuotta! Vuoden loppu saapui vähin päivityksin. Joulupaketteihin tuli täytettä, mutta niitä en  vielä ole kerinnyt päivittämään. Kuvat ovat kyllä jemmassa.  En tässä muutoinkaan kuvakoostetta sen kummemmin kuluneesta vuodesta tee. Lähes kaikki löytyvät kyllä menneistä päivityksistä. 


Koontina voisin kuitenkin sen verran sanoa, että vuoden aikana tuli tehtyä 39 neuletta, joiden joukossa oli 6 paria sukkia, neljät säärystimet, viidet tumput, neljä takkia/paitaa, neljä pipoa, seitsemät tossut, kahdeksan huivia ja yksi tunika. Myönnettävä sekin, että olen tavoitellut tilannetta, että lankaa tulisi kotiin vähemmän kuin mitä kulutan. Aiempina vuosina tämä on toiminut. Nyt ei. Jos oikein pinnistelisin ja punnitsisin keskeneräiset työt, pääsisin todennäköisesti tavoitteeseen. Olkoot ne kuitenkin keskeneräisinä ja tuokoot lisäpainoa tälle uudelle vuodelle. Paremmalla onnella (itsekurilla) tämä vuosi.


Neuleiden lisäksi vuoden aikana lienee valmistunut noin 60 ompelusta. Niistä ei kuvattuna ja päivitettynä ole kuin osa.





Joulun välipäivien "käsitöihin" kuului talon peruskorjaus. Kätevä emäntä toki pyhien aikana yhden talon korjaa ;)


Kuopuksen leikeissä on minun vanha nukkekotini jostain 70-80 lukujen taitteesta. Taloa on joskus 90-luvulla vähän remontoitu, mutta huonolla menestyksellä. En todellakaan ole mikään nukkekotiharrastelija enkä näpertelijä, mutta nyt oli pakko ryhtyä hommaan, koska talo oli todella järkky ilmestys lasten huoneessa. Joulupukki toi lisäksi elintasokerroksen ja uusia kalusteita, joten hommaan oli ryhdyttävä juuri nyt.







Homma alkoi oleellisemmasta, pönttöuunista. Sopivan kokoisen uunin sain tehtyä lyhennetystä talouspaperirullasta. Teipillä päällys umpeen, kierrettyä narua, kohoväriä ja lisäkerroksia rullasta muotoa tekemään ja päälle maalia. Luukuissa ja uuninpesässä on foliota.






Aiemmat kokolattiamatot revin pois ja hioin lattioita. Akryylimaalilla maalasin valkoiseksi. Vessan ja saunan lattiat "kaakeloitiin" Sinellin paperilla. Sinellistä on myös "tapetit" lukuunottamatta saunan puuta ja kiveä, jotka on Hyvinkäältä Willassa sijaitsevasta askarteluliikkeestä. Ovia, ikkunan puitteita, listoja ja kaiteita maalasin akryylimaalilla valkoisemmaksi. Elintasokerroksen lattiat jäivät tehdasasetuksiin.






Talosta puuttuvat vielä lauteet, ikkunat, pari ovea jne. Eräänä aamuna taloon oli muuttanut siiliperhe asumaan ja remonttia ei saanut enää jatkaa. Kuopuksen tarkassa valvonnassa ja siiliperheen suostumuksella remontti jatkuu aikanaan. Myös kalusteiden uusiminen ja hankkiminen on pidempi projekti.


Ulkopuolelle oranssia kattoa ja revenneitä seiniä pääsi peittämään dc-fix muovit.






- Unna