sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kassialma


Yritän saada ompelunurkkausta tyhjemmäksi. Se tarkoittaa kankaiden kulutusta ja uuden hankinnan kriittistä pohdiskelua. Tämän viikon aikana paloiksi on mennyt Kangastukusta ostettu villakangas, vuoriksi on mennyt sekalainen kasa kangaspaloja ja lisäksi kulutukseen olen saanut nauhoja, vetoketjuja, nappeja ja kirpputoreilta ostettuja pitsiliinoja. Vaikka laukkuja on valmistunut viisi kappaletta, ei ompelunurkassa näy tämä määrä missään. Sama kaaos vallitsee edelleen. Laukkujen määrällä saattaisin jo ruveta kassialmaksi. Ehkä nämä johonkin jemmaan menevät ennen kuin keksin käyttöä.







Pitsilaukut ovat kaikki vähän erilaisia. Malli on melko sama kuin aiemmissa laukuissa. Kokoa muuttelin niin, että sain koko kangaspalan käytettyä mahdollisimman tarkasti. Punaiseen pitsiliinalaukkuun laitoin vetskarin ja lisäksi sisällä on vielä vetoketjutasku. Vuoren kangas on Anttilan alehyllystä. Graffitin harmaata tukevaa villakangasta etsin tovin. Kangastukussakin oikeastaan tämä oli ainoa vaihtoehto aikanaan. Laukkuihin erittäin sopivaa kangasta, mutta harmillisen arvokasta.














Oranssista pitsiliinasta tuli aurinko. Vuori on Eurokankaasta. Olkaimen tein säädettäväksi.










Vihreä pitsiliinakassi sai sivutaskun ja vetoketjulla sisätaskun. Vuori on muistaakseni Ikeasta, vuosia sitten ostettu.









Kaikki yhtä kivoja, mutta eniten pidän edelleen violetista kassista, jonka olen tänne postannut. Mikään ei ohittanut aiempaa laukkua eikä nämäkään taida päätyä omaan käyttöön.









Anttilasta ostettua sinistä kukkakangasta olen jo aiemminkin käyttänyt laukkuihin ja pusseihin. Nyt pilkoin loput kankaasta. Kahteen laukkuun riitti vielä hienosti kankaat. Laukuissa käytän olkaimen renkaana verhotankoihin kuuluvia metallisia renkaita. Toimii oikein hyvin.















Laukun sisällä on myös Anttilan kangas. Sisälle sivukappaleeseen laitoin nauhan lenkiksi. Nauhaan voi laittaa pienen pussukan roikkumaan, jossa esimerkiksi avaimet ja rahat pysyy tallessa.










Viides on pullukka ostoskassi lyhyillä sangoilla. Kankaat ovat samoja kuin edellisessä laukussa ja sisällä tässäkin on lenkki pussukkaa, avaimia tms. varten.











Ompelusten lisäksi olen neulonut, mutta mitään valmista ei ole. Eikä tällä meiningillä tulekaan. Keskeneräisiä töitä on lukemattomia. Olenkohan tällä viikolla aloittanut kolme neuletta. Kuopukselle säärystimet, lahjaksi sukat ja itselle tunika. Tunika on viikon aikana saavuttanut jo puolivälin. Kyllä se ensi viikolla valmistuu. Tosin niin pitäisi lahjasukkienkin. 


Monien blogeissa on meneillään laikalaihis. Itse ei laihiksella ole, vaikka yritänkin hankinnat suhteuttaa käyttöön. Näin uuden vuoden kunniaksi ja vuoden vaihteen nollauksen vuoksi annoin itselleni luvan ostaa lankoja. Handusta kotiutui jälleen muutama vyyhti merinovillaa. Siinä nököttävät tulevat kaksi huivia ja neuletakki. Takkilangat ostin jo jemmaan, koska juuri tuota väriä tarvitsen kohta. Olen jo ennakkotilannut pian julkaistavan kirjan ja tiedän, että siellä on ohje, jota olen odottanut. Tähkä, Keiju ja Taikasauva on tulossa helmikuussa. Onneksi kerkeän tekemään keskeneräiset pois alta ennen kirjan tuloa.









Pakkasta tällä hetkellä -21,9. Sisällä on ihana tehdä käsitöitä!

-Unna

4 kommenttia:

  1. Kivoja kasseja! Ja tuo sininen kukkakangas, ah! Juuri minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse ihan vapaaehtoisesti kukkakankaan kotiutin. Kotona tajusin, ettei ole mun juttu yhtään. Onneksi on ollut niitä, jotka ovat mielellään kotiuttaneet siitä tehdyt tuotokset. Olen kasseja jo tuosta kankaasta tehnyt aiemminkin mm. koulun myyjäisiin palkinnoksi. Joskus käy näin. Mutta saahan tuo mieli vaihtua.

      Poista
  2. Aivan ihania kasseja! Nuo pitsiliinat on pirteet, tykkään myös hillitymmästä sinisävyisestä laukusta pitsiyksityiskohtineen. On sulla ollut väkertäminen, mutta kyllä kannatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Näpertelyä on, mutta ihanaa sellaista. Ja mikä parasta. Neulonnalle vastapainona -nopeasti valmista :)

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!