sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aikaan saamattomuutta

Samaan tahtiin kun töissä päivät ovat venyneet pitkiksi, on neulominen jäänyt taka-alalle. Jopa mies tokaisi eilen "oho, pitkästä aikaa syntyy jotain", kun neule oli ekaa kertaa viikkoon käsissä. Neulomisessa on ollut oikeastaan kaksi vaihetta. Olen aloittanut ja purkanut. Neuloin tumpun Puikkomaisterin kirjasta todetakseni sen liian isoksi. Aloitin harmaata yksinkertaista neuletta todetakseni sen liian harmaaksi ja yksinkertaiseksi. Aloitin pitsineuletta todetakseni etten jaksa keskittyä ohjeen seuraamiseen. Eilen oli harmaan purkamisen vuoro ja sen uudelleen aloittaminen. Odotukset eivät ole korkealla.



Samaan aikaan kuvaamatta on neule, joka on tammikuussa valmistunut, ommeltu mekko, joka valmistui heinäkuussa jne. Kuvaajan, oikean paikan löytäminen ja itsensä kuvattavaksi saaminen on nyt työlään oloista.


********


Kun itse ei saa aikaiseksi, on ollut hyvä saada inspiraatiota muilta. 

Keravalla on virkattu talo. Tai siis talo, joka on päällystetty virkatuilla neliöillä. Käsittämättömän upea ilmestys! Moni lehti on aiheesta kirjoittanut, muun muassa Helsingin Sanomat.






Mieheni kanssa saimme liput Habitareen. En ole vuosiin käynyt. Muistikuva viimeisimmästä käynnistä oli liian moderni ja väritön. En siis paljoa odottanut käynniltä. Vartin messuilun jälkeen olin jo myyty. Esillä oli paljon puuta ja muita luonnon materiaaleja. Modernia ei juuri silmiin osunut, vaan perinteisiä menetelmiä ja vanhaan taloon sopivaa. Ja värejä. Maitokahvinvärisiä koteja ei esillä ollut. Mutta esimerkiksi keltaisia sohvia oli usealla osastolla. Juuri sitä oikeaa keltaista sohvaa olemme neljä vuotta etsineet. Kaksi melkein hyvää olemme löytäneet ja niillä menneet tämän ajan. Tosin nyt messuilla alkoi jo mietityttämään, onko seuraava sohva sininen. Saa nähdä. 






Messuilta olisi löytynyt sauna, eteisen lattia, ulkosauna, ulkorakennus ja vaikka mitä. Niitä ei todellisuudessa hankita. Takka tosin jo melkein hankittiin. Vielä viimeiset tuumailut ja tilausta menemään.









Ehkä parasta messuilla oli keittiö. Keittiö, jonka nähdessäni lähes itkin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Täydellinen. Täysin vanhan näköinen, mutta uusi tekniikka. Meillä kotona on väännetty mielipiteitä miehen kanssa vanhan keittiön ihanuudesta ja kamaluudesta. Molemmat haluaisi vanhan keittiön. Mies ei ole kuitenkaan valmis tinkimään laatikoista, jotka ovat liukukiskoilla ja menevät pehmeästi kiinni eikä itsestään sulkeutuvista kaapeista. Minä voisin kaiken tuon jättää, jos saisin puiset vanhat kaapit.

Tämä Jalokalusteen keittiö oli upea. En muuttaisi siitä mitään. Olin sen edessä sanaton. Vain pankkitilin saldo oli eri mieltä.









Käsitöitä ei ole valmiiksi tullut, mutta satoa ja puuhaa on piha tarjonnut. Kesäkurpitsaa on tullut 50-60kg. Lisäksi yrttejä, porkkanoita, sipuleita, tomaattia, kurkkua, marjoja, lehtikaalia jne. Kasvihuoneesta on tomaattia tullut viitisen kiloa. Vielä pari kolme kiloa odottaa kypsymistä. Sekä pihaa että kotia on hiljalleen laitettu syyskuntoon. Sanaa "hiljalleen" pitää kyllä painottaa. Kaikki tuntuu etenevän hitaasti, mutta stressiä en suostu näistä hommista ottamaan.








- Unna