sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tahdon

Meillä oli eilen ilo olla mukana häissä Päijänteen rannalla. Sää suosi juhlia, morsian oli häikäisevän kaunis, sulhanen komea, ruoka hyvää, tunnelma iloinen... Päivä ja yö oli mitä mainioin. Vihkiminen tapahtui rannalla ja juhlat olivat veden läheisyydessä. Vielä majoittuminen rantamökissä piti tunnelmaa yllä koko juhlien ajan.




Kahden viikon "puvusta perheesi häihin" -maratooni onnistui lopulta melko hyvin (kuka sitä nyt aiemmin alkaisi työhön, liian helppoa). Tytöt saivat itse valita mekkojensa ideat käsityölehdistä. Vanhimmat tytöt halusivat itselleen yksiolkaimisen mekon Suuresta Käsityölehdestä 4/2012. Pienimmälle tehtiin muuten melko samanlainen mekko, mutta kahdella olkaimella. Kaavat yhdistelin useasta aiemmin tehdystä mekosta. Mekkojen ompelussa tuli yhtä ja toista säätöä matkalla. Kaikki alkoi jo kangaskaupassa. En meinannut löytää millään mieluista kangasta. Lopulta päädyin Eurokankaan lilaan taittuvaan satiiniin, jonka päälle tuli pitsi. Mistään väristä ei löytynyt riittävää määrää pitsiä, joten jouduin ottamaan kaikille tytöille oman värin. Värien valinnasta tietenkin tuli kotona tiukka keskustelu tyttöjen kesken. 

Pienin on aina onnellinen mekoistaan. Sovittaa, pyörii ja nauttii. Niin tälläkin kerralla. Isommat ovat huomattavasti kriittisempiä. Ensin kangas oli huonoa. Mekkojen ompelujen jälkeen keskimmäinen ilmoitti perinteiseen tyyliinsä "ihan kiva, mutta en mä kyllä tota pidä". Esikoisen lohduttava kommentti "ihan jees, mutta kaupasta saa parempia". Juhlissa kaikki juhlijat olivat lopulta tyytyväisiä asuihinsa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.











Ilman kommelluksia ei ompeluksista selvitty. Yksiolkaimisista mekoista tein ensimmäisenä keskimmäisen tytön mekon. Tyttö käyttää toisinaan pikkusiskon 122/128 vaatteita ja ne menee leveytensä puolesta hyvin. Mekon tein 140cm koossa, mutta helman pituutta lisäsin reippaasti (noin 15cm). Lopulta jouduin ompelemaan sivusaumat niin reunasta kuin kykenin, jotta sain mekon mahtumaan lapsen päälle. Kasvunvaraa ei todellakaan ole milliäkään sivusuunnassa. Pituutta onneksi huomasin lisätä ajoissa. Mielestäni mekko ei tarvitse olla yhtään lyhyempi lapsella. Muutoinkin olen sitä mieltä, että lapsilla olkoon lasten vaatteet, teineillä teinien ja aikuisilla aikuisten.

Esikoisen mekkoa tehdessä, osasin lisätä entisestään helmaan pituutta ja kaavat jätin kokonaan sivuun. Tein pienemmän mekon perusteella isomman version omilla kaavoilla, kunhan vain malli pysyi mahdollisimman samana. Alkuperäisessä mallissa oli ruusuke, mutta se oli olkaimen päällä. Meille ruusukkeet tuli omasta päästä tehtynä ja rintapieleen. Lisäksi laitoin läpinäkyvää nauhaa, koska mekoista (varsinkin pienemmästä) tuli aivan liian paljastava. Kukka ja nauha sai kriittiset paikat pysymään piilossa. En tiedä mikä tämä huono onni olikaan, mutta nyt Suuren Käsityökerhon useammassa mallissa oli virheitä ja epäselvyyksiä vaikka kuinka paljon. Onneksi maalaisjärki koputteli ajoissa ja peruuttamattomia asioita ei tapahtunut.

Ruusukkeet ja vyöt on mekkoihin tehty satiinista, jota on pitsien alla ja vuorena. Vyöhön ja ruusukkeisiin laitoin silittämällä kiinnitettäviä blingblingejä. 







Elokuun viileyteen piti hihattimet saada tytöille. Äitini kanssa talkoilla neulottiin suorat kappaleet kahdelle pienemmälle. Hihan osuudet ommeltiin kiinni ja hihatin toimi huivin ja hihattimen välimuotona. Lanka oli ihanaa höttöistä, mutta lämmintä silkkimohairia (Austermann Kid Silk). Pienempään hihattimeen (koko 122) meni lankaa 25 grammaa ja 140 kokoiseen 29g. Huimaa langan kulutusta. En pidä juurikaan mohairista, mutta tuo oli todella ihanaa neulottavaa. Esikoinen sai kesällä kauniin huivin syntymäpäivälahjaksi ja halusi sen häihin. Tuo oli erittäin kannatettava tahto, koska aika alkoi käymään väistämättä vähiin.














Järven rannalla oli ihana kuvata lapsia auringon painuessa mailleen. Sisällä häät olivat menossa ja huomatkaa kuopuksen katkera ilme, kun pitää vain kuvata. Ei ole helppoa. Ja kaiken tämän vuoksi jäimme anopinryöstöstä paitsi. Kamala äiti!









Itselleni tein samaisesta satiinista mekon. Neljä päivää ennen häitä selasin käsityölehtiä. Haluamaani mallia ei löytynyt mistään. Miehelle totesin, että jos olisi yhtään itsesuojeluvaistoa, ei omasta päästä lähtisi kaavoittamaan tuossa vaiheessa enää mitään ilman koemekkoa. Ei ollut itsesuojeluvaistoa, mutta oli kangasta ja neljä päivää. Sakset käteen ja tytöiltä jäänyttä kangasta pilkkomaan. Hetken ajattelin, että mekosta tulee enemmän satiiniyöpaidan näköinen, mutta sain mekon onneksi istuvaksi ja pussitettu helma teki ilmavuutta ja lisää runsautta mekkoon. 

Tarkoitus oli tehdä miehelle petroolin sininen liivi ja solmio häihin. Näistä jouduin luopumaan. Sairastelu antoi merkkejä niin paljon, että ymmärsin luovuttaa ajoissa, jotta kykenin lähtemään itse juhliin. Tuosta ajatuksesta kuitenkin oli lähtöisin tuo mekon yläreunaan tullut sininen satiininauha, rusetti ja nappi. 

Neuloin itselleni hihatinta petroolin värisestä langasta, mutta jouduin jättämään neuleen kesken 2/3 kohdalla. Onneksi juhlia tulee ja se valmistunee johonkin muihin juhliin. Kaapista löytyi lähes saman värinen bolero, joten ongelmaa keskeneräisestä neuleesta ei syntynyt. Ristiäiset ovat vajaan kuukauden kuluttua, joten ehkä hihatin palvelee siellä.








Illalla helmat hulmuivat tanssin pyörteissä. Tyttöjen ehdoton vaatimus oli pyörivät helmat ja niitä pyöritettiin myöhään iltaan.


















Onnea hääparille ja kiitos hienosta juhlasta!

-Unna

lauantai 10. elokuuta 2013

Ompeluhuone

Olen aiemminkin jo kirjoittanut täällä, että minulla ei ole omaa ompeluhuonetta ollut nykyisessä kodissamme. Se on ahdistavaa, epäkäytännöllistä, soluttautumista ruokapöydän kulmalle, ainaista pakenemista ja pälyilyä ruokailutilan nurkassa. Tuntuu, että kaikki potentiaalinen ompeluaika kuluu koneiden ja tavaroiden etsimiseen, asetteluun ja taas raivaamiseen. 


Viimeisen parin viikon aikana olen kulkenut ympäri taloamme ja katsellut ja miettinyt toiminnallisuutta eri kulmissa sillä silmällä. Etsinnässä on ollut onneton nurkkaus, jonka kaappaisin itselleni. Yläkerrasta se löytyi. Yläkertamme on lasten valtakuntaa. Siellä on kaikilla omat huoneet ja lisäksi välitilaksi kutsuttu tila. Tila on osa käytävää ja lapetilaa. Tila on ollut patjoilla ja tyynyillä vuorattuna, missä lapset ovat lukeneet ja katselleet videoita. Lisäksi siinä on vieraat voitu yövyttää. Aluksi sain idealleni vastustusta, mutta lopulta tila päätyi ompelu"huoneeksi". Huone on kyllä aivan liian optimistinen ja suureellinen sana. Nurkkaus lienee parempi termi. Laskennennallisesti tässä ei taida olla kuin kaksi neliötä. Katto laskee jyrkästi ja lappeessa on huone"korkeutta" 64cm. Kalusteita ei tuohon paljon tarvinnut miettiä, mutta ideoita silti pulppusi. Niin suuri kaipuu oli omalle nurkalle, että näin valmiin tilan jo valmiiksi mielessäni. Olin vakuuttunut, ettei nurkka ollut liian pieni. 



Tästä lähdettiin. Patjat ja tyynyt oli raahattu pois, seinät likaisen valkoisena ja ah niin ihana muovimatto. Matto on saanut vielä palvella yläkerrassa, mutta tulee vielä päivä, jolloin se saa lautalattian tieltä väistyä. Lattian vaihto vain taitaa jäädä listassa hännille.








Joku saattaa pitää pyhäin häväistyksenä, kun iskin käsiksi miehen mummin kirjaan. Painovuosi taisi olla 1949. Vuosi meni peittoon enkä ole enää varma siitä. Mattopuukolla leikkasin sivuja irti. Viimeinen käyttöön tullut sivunumero oli 378. Tapettiliisteriä ja mielikuvitusta. Kirjan sivut alkoivat muodostaa aivan loistavaa seinää. Lapset ihastelivat vuorotellen. Kirja on ollut kirjahyllyssä meillä täysin lukemattomana. Nyt vuorokauden aikana kirjaa on luettu enemmän kuin vuosiin, -todennäköisesti vuosikymmeniin. Kirjansivuilla tapetoituja seiniä on ollut monissa eri kirjoissa ja lehdissä. Itselläni ajatus on ollut jo pitkään mielessä, mutta Sormustin ja Sorkkarauta kirja vahvisti "tän mä haluun" -tunnetta. 


Iloitse kanssani -valikoima huumoria luettavaksi ja lausuttavaksi. Nyt se oikeasti kutsuu iloitsemaan. Lapset ovat innolla lukeneet Rovastin tupakkalakkoa, Aviomiehen valitusta, Kanteletarta jne. 












Viimeisen seinän päätin jättää valkoiseksi. Vielä hieman mietin valkoisen tapetin laittamista, mutta luulen, että seinä jää tällaiseen asuun.









Äitini oli suurena apuna kokoamassa Ikean "palapelejä" ja kantamassa tavaroita. Hän toi lisäksi vanhoja neuloja, lankoja, neppareita ja Singerin mainoksen. Hän on saanut ne vanhan Singerin mukana kummitädiltään. Kollaasi sopii seinään täydellisesti.









Kaveriksi seinälle tuli yksi huomattavasti tyhjempi taulu. Maalasin Ikean vanhan kehyksen akryylimaalilla ja sisältä vuorasin Sinellin paperilla. Sisällä lasin takana on ensimmäinen ihan itse kehräämä kerä. Sitä en raaski koskaan käyttää (lue: sitä ei voi käyttää, mahtavien epätasaisuuksien vuoksi). Kehyksissä se on kuitenkin hienona alkuna. Kyllä minä vielä joskus tasaisemmankin kerän teen. Kehyksen päälle keräsin mummoltani saamia lankarullia. Osa on puisia, osa muovisia. Myös sähkökoneelle, ruusulankaa ja aselankaa.









Viikolla kävin Helsingissä. Indiskasta löytyi koukut ja kehykset. Ystävältä saatu vanha ompeluopas pääsi taustaksi näihin kehystettyihin koukkuihin.









Kokonaisuudesta tuli aivan mahtava. Vaikka tämä neliöiltään ei ole suuri, niin suurelta se tuntuu, kun on omat tavarat järjestyksessä ja paikoillaan. En aivan tarkalleen ole vielä keksinyt kuinka saan lapset ymmärtämään, että "huone" on minun eikä heidän. Onnea on järjestyksessä olevat tavarat.













Takaseinällä hyllyn päällä on ensimmäinen ompelukoneeni, vanha nalle ja savinukke. Myös koukku on Indiskasta. Se toimii keskeneräisten töiden naulakkona. Kuopuksen mekko odottaa nyt siinä vetoketjua.

Helsingissä käydessä tupsahdin ihan vahingossa kankaiden alemyyntiin. Sekä Eurokankaassa että Anttilassa oli todella edullisia kankaita. Eihän niitä voinut jättää sinne. Onneksi hyllyihin mahtuu nyt paljon ihanuuksia. Kyllä nyt kelpaa.






-Unna

tiistai 6. elokuuta 2013

Tavallinen jakkara

Elokuun ensimmäisenä lauantaina oli Pukkilan Puikkopäivät. Lämmintä oli sekä sään että tunnelman puolesta. Neulojien/virkkaajien rupattelun lisäksi oli aivan mahtavaa kuunnella Succaplokki-Aleksia, kuinka hänen toimintansa alkoi neuletarvikkeiden "tehtaassa". Hänellä oli aivan mahtavia lausahduksia ja ajatuksia. Moneen kertaan huomasin jääneeni miettimään syvällisemmin hänen yksittäisiä ajatuksia. Onneksi en ollut ollenkaan ainoa, joka jäi lauseisiin kiinni. Esitys ei ollut tarkoitettu ollenkaan niin vakavaksi, mutta me jotkut saimme siitä vain niin paljon enemmän irti, kuin ehkä Aleksikaan uskoi.

Puikkopäivien varmasti odotetuin vieras oli Veera Välimäki. Olen itsekin ihaillut hänen neulemallejaan lukuisia kertoja. Toteutettuna ei ole vielä montaa mallia, mutta lähes kaikki voisin tehdä. Pukkilassa sain käsiini myös Veeran uuden kirjan Lankaleikki. Mieletön! Kirjaa voi fiilistellä ja selailla, unelmoida miltä mallit näyttäisi minun toteutuksena ja minun päälläni. En osaa päättää mitä aloittaisin ensimmäisenä tekemään. Punainen takki, sininen lyhythihainen tunika, lippis... Veeran vaatimaton asenne sai häkeltymään. Toivottavasti hän itse ymmärtää kuinka mielettömiä malleja hän luo. Voi kunpa hänen luovuudestaan ja taidostaan olisi edes pieni murunen minulla käytössä.







Puikkopäivillä suureksi osaksi koukuttelin viimeisiä kierroksia tuolin uuteen vaatteeseen. Jakkaramme on ollut jo pitkään aivan kamalassa kunnossa. Sitä ei ole itseasiassa edes huomannut kuinka kamala se on. Olen katsellut hienoja jakkaroita useammassa kaupassa. Toisinaan jakkarat ovat jääneet kauppaan hinnan vuoksi, toisinaan ulkonäön vuoksi ja toisinaan huonon perstuntuman vuoksi. Lopulta päädyin iloittelemaan vanhalla kuluneella jakkaralla ja jämälangoilla. Jämälankani on Riihimäen lasin vanhoissa purkeissa. Ne toimivat koristeena ja väriterapiana, mutta toisinaan purkkia on syytä tyhjentää. Tällä kertaa purkista löytyi useampia Ilulankojen vyyhdin loppuja huivien ja sukkien jäljiltä. Langat ja tässä tarkoituksessaan erityisesti värit olivat aivan mahtavia. Ilun lankojen lisäksi mukaan pääsi kuopuksen neuleliivin lankaa ja oman vanhan tunikan jäämistöä. Tunikan langoista ei ole enää tarkempia muistikuvia.










Tämän(kin) työn aikana totesin useampaan kertaan, ettei virkkaus ole minun juttuni, mutta kiinteät silmukat tulivat ainakin tutuiksi ja koukku alkoi pysymään kädessä pikku hiljaa. Värin vaihdot onneksi toivat iloa ja riemua työhön. Yksivärisenä en ehkä olisi saanut huppua valmiiksi. Tämä onneksi valmistui Pukkilassa ja kotiin tultua ompelin reunaan kuminauhan. Pihalla spray-maalasin jakkaran auringon keltaiseksi. Ampiaisilla, kärpäsillä ja muilla ystävyksillä oli pihalla ihmeteltävää, kun keltainen jakkara kuivui keskellä nurmikkoa. Se on aurinko, se on iloinen, se on juuri sellainen mikä siitä pitikin tulla. Kyllä kelpaa. Virkkauksesta en niinkään innostunut, mutta muutoin tuoliprojektista kylläkin. Haluaisin lisää iloisia jakkaroita meille, lisäksi myös muunlaisia tuoleja. Voisin hyvin tehdä pinkin, petroolin sinisen, mustan ja valkoisen tuolin samalla tavalla toteutettuna. 











Värien vastapainoksi vähän harmoniaa...

Esikoisen syntymäpäiväjuhlat ja uusi naulakko saivat verannan sisutamisinnostuksen valloilleen. Toivoin, että tänä kesänä koko veranta olisi rakennettu uudelleen, mutta vielä mennään valokatteella ja heiluvilla seinillä. Jotain kaunistusta kuitenkin piti saada omaksi ja muiden iloksi.









Virkkukoukkusen kortin sain nimipäivänäni. Niin osuva ja iloinen se on. Neulon nyhrään syherrän syhrään ja kaikki on hallinnassa. Tällä kertaa ainakin kaikki on hallinnassa. Vähän jo syksyn tuntua on ilmassa, mutta toisaalta vielä kovin kesäistä. Koulun ja arjen alkaminen vähän kauhistuttaa, mutta se kuuluu asiaan. Pitkän ihanan kesän olemme saaneet nauttia koko perheen voimin. Iloisia hetkiä teille kaikille loppu kesään!





-Unna

perjantai 2. elokuuta 2013

Äidin miniloma

Mies lähti eilen lapsien kanssa Keski-Suomeen rallireissulle. Siitä kehkeytyikin äidille miniloma kotona. Ompelukoneet ja häiriötön aika. Miten ihanaa! Nykyisessä kodissa minulla ei ole toimivaa ompelutilaa, joten koneet, kankaat, kaavat ja muut ovat sulavasti usein miten ruokapöytämme päässä tai ruokailutilan lattialla raivattuna sivuun. Mikä voikaan olla raivostuttavampaa, kuin jatkuva ompelusten keskeyttäminen.

Eilen ja tänään en todellakaan ole tuhlannut aikaani ruoan laittamiseen, siivoamiseen tai muihin normipuuhiin. Kun perhe lähti, tein suuren kulhollisen kreikkalaista salaattia ja sen jälkeen keskityin vain ja ainoastaan kankaisiin ja käsityölehtiin. Olen tehnyt sitä mitä itse olen halunnut ja mikä on kivalta tuntunut, syönyt kun on ollut nälkä ja taas jatkanut. Tämä jos mikä on ollut rentouttavaa.




Äiti oli ostanut jostain vihreää kangasta kun halvalla sai. Kangas päätyi kuitenkin minulle, kun ei itse löytänytkään kankaalle käyttöä. Hetken katselin kangasta ja kangaspala alkoi näyttämään kovasti kassilta. Tein edellisen postauksen kassin kaavoilla nyt itselleni kassin. Nämä päiväthän on mennyt muutenkin teemalla "minä". Kassiin tuli vuoreksi samaa kangasta, mitä yksipyöräisessä oli päälikankaana. Sangat laitoin tässäkin vain solmuun. 














Seuraavaksi paloiksi pääsi kangas, jota yksipyöräiseen laukkuun laitoin vuoreksi. Kangasta oli niin vähän jäljellä, ettei sitä enää säilyttämään kehdannut. Pussukan palasta sai juuri sopivasti tehtyä. Molemmat päälikankaat ovat Ikeasta ostettuja. Pitsi on Käsiten loppuunmyynnistä hankittu makuuhuoneen verhojen ylijäämäpala. Vuorikangas on tuotu Tallinnasta viime kesänä.

















Pussi tuli käsityöpussiksi. Voiko ihminen muistuttaa itseään sairaudesta yhtään enempää millään muulla, kuin kantamalla jatkuvasti käsitöitään apteekin muovipusseissa. Olkoonkin kätevän kokoisia pusseja, mutta nyt keskeneräiset työt haudotaan tyylillä. :)










Pussin ompelu oli vain niin mukavaa puuhaa ja keskeneräisiä töitäkin on yleensä useampia, joten tein vielä toisen pussin samaan menoon. Kitarakangas on myös tuotu Tallinnasta. Alkuperäinen ajatus oli tehdä kankaasta tytöille 50-luku tyyliset kellohelmaiset mekot, jossa vyötäröllä olisi leveä musta satiininauha. Kotona huomasin, että kankaan sivussa lukee, ettei saa käyttää lasten yövaatteissa. Siis mitä? En keksinyt miksi varoitus on kankaaseen painettu, mutta mekkoprojekti alkoi viipyä ja lopulta kankaasta tuli verhot soittohuoneeseen. Nyt jämäpalat pääsi pussiksi. Kaveriksi kitarakangas sai yksiväristä mustaa kangasta, jota sain anopin ystävältä.













Vetoketjun väri valikoitui yksinkertaisesti pituuden perusteella. Kun käsityön laitoin sinne, huomasin kuinka kauniisti vetoketju sopiikin yhteen KnitPron kaapeleiden kanssa :) Tyyli ennen kaikkea!








Olen kyllä nukkunut välissä, mutta tietenkin myös toisena yksinolopäivänä ompelukone on surissut. Aamupäivä kului selailemalla Suuri Käsityö- lehdet läpi. Muodostui "to do" -kasa ja toinen sellainen "ihan kiva" -kasa. Loput päätyi takaisin hyllyyn. Melkoinen määrä kivoja ompeluksia ja neuleita, joihin olisi materiaalit jo kotona valmiina. 

Lehtien selailu päättyi trikoomekon ompeluun. Ostin viikolla Eurokankaan palalaarista mukavan kankaan, josta oli tarkoitus tehdä mekko itselleni. SK 1/11 löytyi melko lailla sellainen malli, jollaista olin itsekseni miettinyt. No aina ei mene niin kuin Strömsössä. Sain trikoomekon, mutta en kyllä sellaista mitä olin mielessäni ajatellut. Alkuun tuntui, että mekosta tulee liian pieni, mutta se ei ollut ongelma lopulta. Lähinnä mekko muistuttaa minusta jotain karjakon mekkoa. Peilin edessä tuumailin ja päädyin tekemään muutoksia alkuperäiseen malliin. Vyöt kuuluisi olla edessä, mutta laitoin ne taakse, lisäksi eteen ompelin kolmion. Vähän sieltä ja täältä laitoin mekkoa uusiksi. Ei se vieläkään ole ihan sitä mitä luulin, mutta testailun jälkeen saatan jopa pitää kotimekkona. Lehden mukaan mekko on "huippumukava trikoomekko". Ehkä ylenpalttiset kehut jätän kuitenkin muille.













Olin joskus leikannut valmiiksi paksusta mustasta villakankaasta laukun palat. Laukku oli jäänyt ompelematta, enkä edes muista miksi. Miehen mummin jäämistöstä pelastin pitsiliinan ja se pääsi nyt laukkuun. Vuoreksi Ikean valkopohjainen lintukangas, jonka sain nyt loppuun käytettyä. Laukun alkuperäinen kaava on myös edellisen postauksen kirjasta. Eri variaatioita koosta ja muodosta olen tehnyt, mutta tämä on vallan mukava ja toimiva malli. Nappi on Karnaluksista, nauha Hyvinkään kangastukusta.















Parin päivän ompeluksilla sain näppärästi laukun pakattua aamua varten. Aamulla alkaa Pukkilan Puikkopäivät ja neulontaa tiedossa hyvässä seurassa, mukavassa paikassa. Tätä olen odottanut. Jahka neulonnasta kotiin pääsen, saan perheenkin takaisin. Tällaiset omat minilomat ovat erittäin kaivattuja, mutta sen jälkeen ilolla otan miehen ja lapset kotiin. Kyllä heitä on ikävä!



-Unna