lauantai 11. kesäkuuta 2016

Syreenisokeri

Syreenit ovat kukkineet ihanasti tänä keväänä. Yksi päivä mies ihmetteli mistä voimakas tuoksu sisällä johtui. Vastauksena "syreeni" sai positiivisen vastaanoton, kunnes mies huomasi, että syreenit olivat uunissa. "Köyhiä kyllä, mutta pitääkö ihan kaikki...." Kyllä. Pitää. Eikä sillä ole väliä onko rahaa vai ei. Nokkosten kuivauksella homma lähtee käyntiin keväisin ja pääsee kuivatukseen moni muukin herkku.






Syreenit kestävät todella hyvin pesua. Astiassa vedessä kukkaterttuja pystyy melko ronskistikin pesemään. Pesun jälkeen kuivasin kukat salaattilingossa ja asettelin uuniritilälle. 50 asteen lämmössä uunissa kuivasin kukkia hyvän tovin. Uunin luukku oli raollaan koko ajan. Syreenien kuivumiseen menee aikaa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi nokkosten.






Kuivuttuaan riivin kukat irti ja sekoitin sokerin kanssa. Syreenisokeria voi käyttää teehen, lettujen päälle ja niin edelleen. Ja meneehän tuo ihan koristeesta. Kukat itsessään toki käy ihanasti vaikka kakkuun.






Tänä vuonna syreenisokeria saivat opettajat kevätjuhlissa kiitokseksi vuodesta ja vietiinpä yksi purkki tuliaisiksi uuteen kotiin.






Tarvitsisin ehdottomasti sihteerin. On valmiina ompeluksia, neuleita ja askarteluita. Puutarhaa ja pihamökkiäkin on laitettu. Mutta kuka ihme ne bloggaisi? Työ hidastaa vapaa-aikaa. Kovasti työstäni pidän, mutta lisätunteja se ei ole vuorokauteen tuonut. 

- Unna

7 kommenttia:

  1. Onpa ihana idea tuo syreenisokeri. Minä olen nyt innostunut hortoilusta ja villivihannesten käytöstä ruuanlaitossa. Meillä tuossa sivupihalla on syreeniä paljonkin, joten ehkä kokeilen tuota sokeri-ideaa.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nokkosta käytetty jo pidempään. Viime vuonna kokeilin voikukkaa. Ei saanut perheeltä hurraa-huutoja. Villiyrtit kiehtoo todella.

      Poista
  2. Kuinka pitkään tämä sokeri säilyy? Voiko tehdä joululahjoiksi jo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaksi asiaa tiedä, mutta itse ajattelen, että voi. Kyllähän tuotteita, niin yrttejä, sieniä kuin lehtiäkin kuivataan ja säilötään talven yli. Sokeri säilyy myös. En usko, että mikään pääsee pilaantumaan.

      Poista
    2. Tein tuon sokerin ja vaikka ravistelun purkkia niin kun kannen aukaisee niin kukat ovat ruskeita ja minusta haju on ummehtunut lähinnä. Kuivatin kukkia pesun jälkeen kasvikuivurissa eli kukat olivat kyllä kuivia. Kuuluuko kukkien kuivata sokerissa ruskeaksi?

      Poista
    3. Hei, laitoin jo aikaisemmin sulle tästä postia mutta se katosi?! Eli osastko neuvoa mikä meni pieleen mulla syreenisokerin teossa. Pesin ja kuivasin kukat kasvikuivurissa, liikuttelin ja ravistelin purkkeja mutta siitä huolimatta kukat ovat nyt ihan ruskeat ja sokeri haisee jotenkin ummehtuneelle. Kuuluuko kukkien jäädä lilan värisiksi vai meneekö ne ruskeiksi...

      Poista
  3. Onpa harmi! Minulla kukat jäi violetiksi. Kuivatin ilmavasti kauan. Olisiko kukat jääneet kuivurista huolimatta kosteiksi? Muuta en keksi. Todella harmillinen juttu. Olen kuullut, että joku on kuivattanut suoraan sokerin seassa kukkia. Ravistellut vain päivittäin. Itse en sitä rohjennut kokeilla. Ajattelin, että riski kosteaksi jäännille on suurempi.

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!