maanantai 25. elokuuta 2014

Feresit

Viime keväänä tein esikoiselle ja kakkoselle feresit. Hermot meni Vuorelman kaavoihin ja ohjeisiin niin täysin, että paidan ja esiliinan teko jäikin kesään. Tyttöjen lähtiessä sottiisiin, tein paitoja viimeisenä yönä. Reissun jälkeen puvut ovat olleet kaapissa ilman ulkoilutusta ja kuvaaminen ja bloggaaminen ovat jääneet. 

Viikonloppuna faresit pääsivät ulkoilulle ja kuvaus vihdoin myös suoritettu 160 -vuotisen Pitäjäntuvan rapulla. Edelleen vannon, etten Vuorelman kaavoja käytä. Ne ei ole tehty minulle. Paidoissa kaavat ja ohjeet jätin jo nurkkaan ja tein omasta päästä. Jotain tuli tehtyä vaikeamman kautta, mutta jos vielä uusia pitää (saa) tehdä, osaan jo muutaman kikan, jolla helpottaa omaa työtäni.






Tikkuristi sujui pitkän tauon jälkeen ja helmat hulmusivat. Keväästä on mittaa tullut niin paljon tytöille, että saisi jo laskoksen avata helmasta. Kuopus sai lainaan feresin ja hän jääköön nyt ilman omaa feresiä. -Ainakin toistaiseksi. 








Useita töitä on valmistunut, mutta syystä tai toisesta eivät ole blogiin kerinneet. Yksi tällaisista on pienen pojan junasukat. Ensimmäiset junasukat minulle. Junasukat ovat mielestäni rumia, mikä on suurin syy siihen etten niitä ole tehnyt. Kaunis tarina ja monien kertoma käytännöllisyys sai minut kuitenkin neulomaan yhdet. Tarina ja ohje löytyi *täältä*. Sukista muodostui kortti, jossa sukat ovat kiinni yhdellä langanpätkällä. Ovat siis helposti irtiotettavissa.






Ja aivan mahtavan iso VAU. Yli 10000 vierailua sivuilla. Tämä on minulle iso luku. Kiitos jokaiselle vierailijalle!

- Unna

5 kommenttia:

  1. Hienot on mekot ja miljöökin tilanteeseen sopiva. :) Ja voi kuin söpö kortti, tuo on kiva idis!

    VastaaPoista
  2. Junasukat on ihan ässät! Kaikki joille olen niitä neulonut (ja nolona selitellyt että nää on vähän hassut näköiset mutta tosi käytännölliset....) ovat tulleet pyytämään lisää. Ne on oikeesti tosi hyvät :) Hieno idea tuo kortti. Ompeluista en voi olla kuin kade, itse taistelen suoran ompeleenkin kanssa...

    VastaaPoista
  3. Junasukkiin yritän suhtautua positiivisesti ja toiveikkaasti. Toivottavasti lämmittää pieniä varpaita.

    Ja kyllä, mikä olisi parempi feresin ulkoilutuspaikka kuin 160 -vuotias rakennus. Mutta moni kakku päältä kaunis. Kuvista ei kaikki vinkurat näy ;)

    VastaaPoista
  4. No nyt ainakin tiedän, mistä eräs suloinen tuttavani on perinyt vaatimattomuuttaan! Nämä sukat ovat ihanat! Piste. :)

    VastaaPoista
  5. Voi ihana. Kiitos. Ja oletan ... että poika.
    Paljon ihania lämpöisiä syksyisiä päiviä. Voimia. Sinua on jo kaivattu kovasti!

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!