tiistai 18. kesäkuuta 2013

Jo joutui armas aika

Kylläpä kesä kuluu kovaa vauhtia. Kesäkuu alkoi juuri ja nyt se uhkaa jo lopullaan. Hyvät säät pakottivat olemaan ulkona. Kädessä oli lapio tai maalisuti. Pienempää ja isompaa pihajuttua on luvassa postauksiin jahka viimeistelyt saadaan hoidettua. Aurinkoisten päivien jälkeen tulivat sateet, jotka kuluivat sairastaen, työpaikalla käväisten ja erinäisissä pienissä reissuissa pyörähtäen. Käsityöt eivät ole kerinneet käsille juuri yhtään eikä kuvien siirto ole koneelle ollut yhtään joutuisampaa. 

Tänään vietimme päivän Särkänniemessä. Päivä oli matkoineen pitkä, mutta lienee valoenergiaa niin paljon tullut, ettei uni ole saavuttanut väsymyksestä huolimatta.




Toukokuun lopussa jäi postaamatta tämä pieni askare. Olen saanut vanhoja kankaita ystävältä kauan aikaa sitten. Äidilleni nimipäivälahjaksi painoin ja ompelin toukokuun lopun teemaan sopien "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen" -kassin. Idean painatukseen sain jostain blogista, mitä en kyllä nyt muista tähän hätään. Tämä joku oli painanut jonkun muun kesäisen laulun sanat pidemmästi ympyrän muotoon. Kukkakankaaseen sanat sopivat juuri tuossa pituudessa. Tämä vanha verhokangas oli niin heikkoa, ettei se yksinään olisi kassissa kestänyt, joten laitoin lakanakankaasta vuorin. Mikä voisikaan enempää tuoda kesää mieleen, kuin Suvivirsi.

















-Unna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!