maanantai 17. elokuuta 2015

Puikkopäiviä ja Sukkakirjaa

Lauantai-päivä kului Pukkilassa jo perinteeksi muodostuneissa Pukkilan Puikkopäivissä. Minulle käynti oli neljäs tai viides. Puikkopäivät on tapahtuma, jossa on aina aurinkoinen sää, lämmin ulkona ja sisällä. Tunnelma on rento ja mukava. Ohjelmassa on aina omia käsitöitä, nimestäkin päätellen useimmilla neule, mutta mukana on myös kehrääjiä ja virkkaajia. Omien käsitöiden lisäksi tapahtumassa on järjestettyä ohjelmaa. Joka vuosi olen oppinut jotain uutta ja olen saanut uusia ideoita. 

Tapahtuman takana on Handun Ilu. Aivan mahtava tapahtuma. 
Aina olen yhtä fiiliksissä.






Tänä vuonna Tiina Kaarela alias Puikkomaisteri oli esittelemässä uunituoretta Sukkakirjaa.  Viime vuonna Tiina oli myös paikalla. Tuolloin esillä oli jo yksi kirjaankin päässyt sukka.

Kirja on mahtava. Se on upea. Siinä on väriä. Siinä on tyyliä. Mulle toi -juttuja on kannesta kanteen. To do -lista kasvoi välittömästi todella pitkäksi. Itseasiassa lista oli kasvanut jo ennen kirjan saamista, koska jo kannen sukka oli sellainen aivan pakko tehdä -sukka. Sukkakirja on mahdollisesti ensimmäinen neulekirja, jonka luin kannesta kanteen ennen ensimmäistäkään silmukkaa.






Ilun langat ovat täydellisiä Puikkomaisterin sukkiin. Tapahtumassa oli Ilun langat myös kaupan. Onneksi. Paikalla oli myös monta muuta käsityö-yrittäjää tuotteineen.






Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan! 

Puikkomaisterin lisäksi paikalla oli puhumassa Lentävän Lapasen Tarja suunnitelmistaan ylös alas-neuleiden tiimoilta. Lupaavaa teosta on tiedossa. Odotan innolla, vaikka useimpia ylhäältä aloitettuja takkeja ja paitoja olenkin jo tehnyt.







Anu Välitalo oli kertomassa meille väreistä. Oli lohdullista kuunnella ja ihmetellä kuinka värit muuttuvat ja kuinka me värit näemme. Kerran jos toisenkin värit ovat käyttäytyneet ei-halutulla tavalla. En aina ole edes ymmärtänyt miksi. Ehkä nyt ymmärrän vähän enemmän, vaikka vain todella vähän. Kiitos Anu! Aihe oli todella mielenkiintoinen.









Kiitos myös seurasta arvon neulojat ja kehrääjä. Kiitos myös Ilu!






Itselläni mukana oli Hitofude. Viimeisiä kerroksia viedään. Tuskin maltan odottaa valmistumista.

- Unna

6 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitit tapahtumasta ja juurikin näin, kivaa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kivasta on helppo kirjoittaa kivaa :)

      Poista
  2. Kiva blogahdus kivasta tapahtumasta! Luit koko kirjan, wau. Täytyypä koittaa samaa. Tuu näyuttäää sun Hitofudea, siitä tulee upea.
    Meille tuli muuten just kylään rukki nimeltä Sebastian. Saas nähdä pääsenkö koittamaan... Oli kiva nähdä jakohta on taas raitarakkauskelit ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen näyttämään, aivan varmasti. Päätin tehdä ohjetta pidemmän takista, joten vähän vielä ja sitten on valmista. Jee!

      Pääsit facen kuvien perusteella kokeilemaan Sebastiania. Mahtavuutta! Mä niin kanssa haluaisin, mutta en uskalla. Tiedän, että jäisin koukkuun. Oli mukava nähdä ja nähdään taasen. Kesä on kiva, mutta kyllä raitarakkaus-kelit on mun makuun!

      Poista
  3. Ihania kuvia. Oli varmasti mukava tapahtuma. Harmi kun en päässyt osallistumaan. Langat ovat niiiiin herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä tapahtuma tulee varmasti jatkossakin!

      Poista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!